Ajankohtaista
nuoli-alas-ylos-80-sininen

Puutuoteala palvelee rakentamista ja rakennusteollisuutta

syyskuu 19, 2019

Puurakentaminen oli Suomessa pitkään yleisin rakentamismuoto. Sen käyttö alkoi kuitenkin hiipua 1950-luvulla, mutta on taas kasvanut 2010-luvulta lähtien. Tänä päivänä se on jo varsin paljon käytetty rakennusmateriaali. Viime vuosina puun käyttö on lisääntynyt erityisesti puukerrostalojen rakentamisen kasvun myötä. Puurakentaminen haastaa nyt perinteisen rakentamistavan nopeudellaan ja ympäristöystävällisyydellään. Puun ominaisuudet ja käyttömahdollisuudet tunnetaan myös aiempaa paremmin. Rakentamisessa

Lue lisää...

Johtajuus murroksessa

syyskuu 18, 2019

Johtajuus on murroksessa. Vaikka itse työn oppisi tekemällä, uusia työkaluja tarvitaan nyt johtajan työkalupakkiin, jotta paremmin pystytään vastaamaan tulevaisuuden haasteisiin. Johtajuus on yrityksen suunnan näyttämistä, vastuuta sekä dialogia oman organisaation ja muiden toimijoiden kanssa. Kun johtaja antaa palautetta ja tuo esille oman organisaationsa tekijöiden onnistumisia, se kantaa enemmän kuin palkankorotus. Johtajan tulee olla tavoitettavissa, osata

Lue lisää...
Teollinen puurakentaminen

Puutuotealalla on hyvät kasvunäkymät ja monipuoliset mahdollisuudet

syyskuu 17, 2019

Puurakentaminen on nouseva trendi kaikkialla maailmassa ja moduulirakentamisen arvioidaan yleistyvän rakennusalalla. Puun käyttö tulee kasvamaan muun muassa siksi, että puulla on hyvät ominaisuudet rakentamisessa ja puun käyttö tukee ilmastonmuutoksen torjuntaa. – Puutuoteala sisältää paljon muutakin teollista valmistusta kuin puurakentamista. Puutuotealaan kuuluvat muun muassa puutaloelementtien valmistus talotehtaissa, hirsitalorakenteiden valmistus hirsitaloteollisuudessa, ovia ja ikkunoita valmistava teollisuus sekä

Lue lisää...
Minna Rintamaki blogi

Selätä digiähkysi ja keskity rikastumaan!

syyskuu 17, 2019

Menestyvä maatilayrittäjä seuraa ammatti- ja sanomalehdet verkosta, sukkuloi sujuvasti 74:ssä whatsapp-ryhmässä kommentoiden joka keskustelua. Ilman muuta hän myös analysoi tilannetta lypsyrobotin, kuivuriautomatiikan tai ruokkijan hälyttäessä, muistaa lukea blogit, neuvot, uusimmat lakisäädökset, maailmanmarkkinoiden tilan, kaurasadon laatumääritteet ja maitotankin lämpötilan, sekä tietenkin vielä vahdata uusimmat juorut, konkurssi-ilmoitukset ja Maajussit -ryhmän viikonloppuketjut. Tietenkin hän seuraa myös uusia tutkimuksia,

Lue lisää...

Mihin myyjiä ja asiakaspalvelijoita tarvitaan digiaikana?

syyskuu 12, 2019

Maailma muuttuu, ja yritykset käyttävät paljon erilaisia digitaalisia kanavia. Myös myyjien ja asiakaspalvelijoiden tulee pystyä palvelemaan asiakkaita uusilla tavoilla. Tämä avaa uusia työmahdollisuuksia. Esimerkiksi haetaan chat-myyjiä tai -asiakaspalvelijoita, ja heistä on jopa pula. Nykypäivän myyjiltä vaaditaan sitä, että osaa sujuvasti käyttää erilaisia digitaalisia kanavia ja järjestelmiä.   Videoblogissa Suomen Yrittäjäopiston koulutussuunnittelija Asta Salminen valottaa sitä,

Lue lisää...

Uuden yrityksen 8 surmanluotia

syyskuu 9, 2019

Yritystoiminnan aloittamiseen liittyy paljon tehtävää ja uusia asioita. Useimmiten käytännön asioiden hoitaminen, kuten perustamisasiakirjojen laadinta, hoituu uusilta yrittäjiltä hyvin ja niihin on saatavilla apuakin mm. uusyrityskeskuksista ja yrittäjäkoulutuksista. Sen sijaan uuden yrittäjän vääriä käsityksiä, toimintatapoja ja olettamuksia ei välttämättä korjaa kukaan. Listasin alle pilke silmäkulmassa yritystoiminnan kouluttajana havaitsemiani totuuksia. Uuden yrityksen surmanluoteja, jotka olisi syytä

Lue lisää...
SoteVirittämö-hanke

Sosiaali- ja terveysalan yrittäjyydestä asiaa

syyskuu 6, 2019

SoteVirittämö-hankkeen tilaisuuksia syyskuussa Etelä-Pohjanmaalla maanantai 16.9.2019 klo 18.00–19.30 Kauhajoki Kahvila Valkoinen puu, Topeeka 15 tiistai 17.9. 2019 klo 8.30–10.00 Kauhava Hela-ravintola, Kauppatie 109 SoteVirittämö-hanke järjestää sosiaali- ja terveysalaa käsittelevät tilaisuudet syyskuussa Kauhajoella ja Kauhavalla. Ohjelmassa on asiaa sote-alan yritysten omavalvonnasta ja laadusta. Lisäksi kuulet SoteVirittämö-hankkeesta ja siitä, miten yritysryhmähanketta voi käyttää yrityksen kehittämisen työkaluna. Tilaisuudet

Lue lisää...

Kaikille yrittäjille avoin Digiakatemia avaa ovensa -verkossa tietenkin

syyskuu 5, 2019

DNA avaa yhteistyössä Suomen Yrittäjäopiston kanssa yrittäjille suunnatun, maksuttoman digiakatemian, jossa voi opiskella tietoturvaa, some-markkinointia, pilvityökaluja ja yrittäjille tärkeitä laitteita omaan tahtiin. Akatemian avulla DNA haluaa tehdä yrittäjien arjesta mutkattomampaa ja edistää digitaalista yhdenvertaisuutta. Yrittäjäopiston markkinointi- ja viestintäpäällikkö Taina Hietamäki on kumppanuudesta innoissaan:  -Olemme olleet yrittäjien kumppanina jo yli 50 vuoden ajan ja on mahtavaa

Lue lisää...

Taloushallinnon asiantuntija -tiedon etsimistä

elokuu 28, 2019

Taloushallinto on yksi yrityksen kulmakivistä. Oikein ja täsmällisesti hoidettuna se antaa yritykselle  kilpailuetua. Varsinkin sähköistyvä taloushallinto säästää aikaa ja rutiinit pyörivät usein ainoastaan taustalla. Kuitenkin substanssin hallinta on aina kaiken a ja o. Vaikka ohjelmat taipuvatkin rutiinien pyörittäjäksi, silti taustatietojen, perusasetuksien, oletustiliöintien yms. pitää olla kunnossa. Tässä kohtaa nouseekin asiantuntijan tiedot ja taidot merkittävään rooliin.

Lue lisää...
Teemakoulutuksia yrittäjille Kauhavan alueella

Yrittäjän sosiaaliturva ja yrityksen talous kuntoon – teemakoulutuksia yrittäjille Kauhavan alueella

elokuu 22, 2019

Kauhavan kaupunki, Suomen Yrittäjäopisto ja alueen yrittäjäjärjestöt järjestävät jälleen yhdessä teemakoulutusta alueen yrittäjille. Syksyllä 2019  on luvassa kaksi koulutusta ja tammikuussa 2020 yksi koulutus. Teemakoulutuksia yrittäjille Yrittäjä, onko sosiaaliturvasi kunnossa? Kaipaatko vinkkejä yrityksesi tilinpäätöksen lukemiseen? Miten hinnoittelisit tuotteesi tai palvelusi? Haluatko tehostaa yrityksesi myyntiä ja markkinointia ottamalla käytöön somekanavia?   Yrittäjän päivänä 5.9. saat tietoa

Lue lisää...

Maaseudun tulevaisuus

elokuu 22, 2019

Maatilayrittäjän kehityspolku on kulkenut viimeisen sadan vuoden aikana talonpojasta ensin tuottajaksi ja sen jälkeen yrittäjäksi. Viimeistä yrittäjyysvaihetta kuvaa maatalouden tuotantovolyymien irtaantuminen yhteiskunnallisesta ohjauksesta, lisääntynyt kuluttajavetoisuus sekä tuotanto- ja tietotekniikan kehitys. Kuluttajavetoisuuden lisääntyminen on tuonut volyymiohjauksen tilalle laadun, joka tänä päivänä tarkoittaa erityisesti ympäristön ja eläinten hyvinvoinnin merkityksen lisääntymistä. Tuotteen laadun, eli esimerkiksi elintarvikelaadun merkitys on

Lue lisää...
Teollisen puurakentamisen koulutus

Olemme mukana Puumessuilla Jyväskylässä 4.-6.9.2019

elokuu 19, 2019

Uudistunut Suomen Yrittäjäopisto tarjoaa puuteollisuuden yrityksille yrityskohtaisesti toteutettavia räätälöityjä koulutuksia ja palveluita. Koulutustarjonta kattaa yritysten henkilöstön rekrytointi-ja lisäkoulutuspalvelut, teknologiakoulutukset (CAD, CAM, CNC, Robotiikka, automaatio), liiketoiminnan, työnjohdon ja johtamiskoulutukset. Yrittäjäopiston laaja koulutustarjonta, valtakunnallinen ja joustava toimintatapa sopivat erittäin hyvin puuteollisuuden yritysten osaamisen ja toiminnan kehittämiseen. Puumessut Jyväskylässä 4.-6.9. –  asiantuntijamme lavalla  jokaisena päivänä Puumessut tuo toimialan

Lue lisää...

Työllistä taidolla

elokuu 15, 2019

Suomen Yrittäjäopisto toimii palveluntuottajana koko maassa Työllistä taidolla -palvelussa. Palvelu on tarkoitettu yksinyrittäjille ja pienille yrityksille, jotka ovat kiinnostuneita työsuhdeasioista, rekrytoinnista tai työn ostamisesta. Palvelu sisältää alkukartoituksen, tapaamisen yrittäjän kanssa kasvokkain sekä loppusparrauksen. Yrittäjä saa asiantuntijan arvion siitä, miten hänen olisi viisainta hankkia lisätyövoimaa. Kehittämissuunnitelma syntyy. Työllistä taidolla -palvelu on erityisen käytännönläheinen palvelu yrittäjän näkökulmasta.

Lue lisää...

Yrittäjän tärkeät yhteistyökumppanit -tilitoimistoyhteistyö

elokuu 14, 2019

Yritystoimintaa suunnittelevan tulee aloittaessaan liiketoimintaa miettiä toimintaympäristöään ja analysoida sitä kriittisestikin. Tärkeä osa-alue toimintaympäristön analyysissä on sidosryhmät ja verkostot. Kirjanpitäjä on yksi näistä, eikä suinkaan vähäisimpänä kumppanina. Liian usein yhteistyön laajuus tilitoimiston kanssa jää pienemmäksi kuin mitä se pitäisi olla. Iskulauseeksi voisikin laittaa tälle yhteistyölle: Vaadi äläkä vikise! Yrittäjäksi lähtevälle ydinosaaminen on yleensä hyvin hallussa.

Lue lisää...

MaitoCoach -tulokset julki 27.8.2019

elokuu 14, 2019

MaitoCoach – yritysvalmennuksella menestykseen -hanke on luonut maitotilojen arkeen uutta johtamisen kulttuuria. Hankkeessa on muodostettu käytännöt ja mallit sille,  miten ja millä sisällöllä maatalousalan yrittäjille tuodaan ulkopuolista näkemystä, sparrausta ja ”pallotteluseinää”  johtamistyöskentelyn tueksi oman yritysvalmentajan kautta. Hankkeen päätösseminaarissa on tulosten julkistamisen aika. Päätösseminaari 27.8.2019 KLO 10-16 Tiede- ja kongressikeskus Frami, Auditorio 2. (Kampusranta 9C, Seinäjoki)

Lue lisää...

Osaamisella menestykseen!

elokuu 8, 2019

Työelämä ja työelämässä vaadittava osaaminen on rajussa murroksessa. Osaamiseen panostaminen on yrityksille vahva investointi tulevaisuuteen. Yritysten lisäksi me kaikki olemme itse vastuussa oman osaamisemme tasosta ja ajantasaisuudesta. Oman osaamisen vahvistaminen onkin paras keino menestyä työelämässä. Ammatillisen koulutuksen saavutettavuus on parantunut huomattavasti. Opiskelusisältöjen valinnaisuus, jatkuva haku ja monimuotoinen koulutus mahdollistavat opiskelun lähes kaikissa elämäntilanteissa. Suomen Yrittäjäopisto

Lue lisää...

SYOpress 2/2019

elokuu 6, 2019

Suomen Yrittäjäopiston asiakaslehti SYOpress 2/2019 on julkaistu verkossa. Klikkaa lehteä ja tutustu ajankohtaiseen koulutus- ja palvelutarjontaamme. SYOpress 2/2019 lehden sisältönä: Markkinoinnin mahdollisuudet käyttöön Työnohjaus goes for business Terveisiä Verkot tulevaisuuteen -seminaarista Lähiesimiestyön koulutusta Kauhavan kaupungin lähiesimiehille Työllistä taidolla Kolme yrkkäriläistä saman katon alla -Case Maavakio Oy Tilitoimistot tiellä tulevaisuuteen Tarvitaanko digiaikana myyjiä ja asiakaspalvelijoita? Opiskele

Lue lisää...

Mitä ihmeen yritysneuvontaa?

kesäkuu 6, 2019

 Yritysneuvonnalle on kysyntää! Kuka sitä tekee ja kenelle? Suomen yrityskentästä yli 92 prosenttia yrityksistä luokitellaan mikroyrityksiksi. Tällä tarkoitetaan yrityksiä, jotka työllistävät alle 10 henkilöä. Mikroyritysten kentässä yksinyrittäjien määrä on myös merkittävä. Tämä on mielestäni se keskeinen kohderyhmä, joka tarvitsee kasvun tueksi yritysneuvontaa. No kuka sitä sitten oikein tekee? Kansallisesti meillä on useita isoja organisaatioita, jotka

Lue lisää...

Yrittäjän vinkit: Ole aktiivinen, kehitä itseäsi, verkostoidu, osallistu, auta!

kesäkuu 6, 2019

Toteutin pitkäaikaisen haaveeni ja unelmani työllistämällä itseni töillä, joiden tekemisestä nautin! Toimin ensin muutaman kuukauden sivutoimisena yrittäjänä päivätyöni ohella, kunnes hyvin nopeasti huomasin yritystoiminnan lähtevän lentoon ja päätin rohkeasti hypätä sen siiville. Yritystoiminnan alussa jo olemassa olevalla verkostollani ja omalla aktiivisuudellani oli erittäin suuri rooli yritykseni kehittymisessä. Positiivinen asenne ja jatkuva itsensä kehittäminen henkilökohtaisessa elämässä

Lue lisää...
Myynnin ja asiakaspalvelun digiosaaja

Digitaalisuus tuo töitä myyjille ja asiakaspalvelijoille

kesäkuu 5, 2019

Valtakunnallinen koulutus varmistaa digiosaamisen yritysten tarpeista käsin Suomen Yrittäjäopisto panostaa valtakunnallisesti yhteistyössä TE-palveluiden kanssa myynnin ja asiakaspalvelun digitaitojen lisäämiseen syksyllä 2019. Silloin käynnistyy Myynnin ja asiakaspalvelun digiosaaja -koulutus kahtena valtakunnallisena verkkoryhmänä sekä samanaikaisesti monimuotokoulutuksena Seinäjoella, Kauhajoella ja Alajärvellä. – Valituilla paikkakunnilla on Etelä-Pohjanmaalla vahva kaupan keskittymä. Lisäksi haluamme tarjota saman koulutusmahdollisuuden valtakunnallisesti verkon kautta, kertoo

Lue lisää...

Onnea keväällä 2019 tutkinnon suorittaneet!

toukokuu 31, 2019

Lämpimät onnittelumme keväällä 2019 tutkinnon suorittaneet! Suomen Yrittäjäopistossa suoritettiin kevään aikana 436 koko tutkintoa 18 eri ammatillisesta tutkinnosta. Lämpimät onnittelut kaikille tutkinnon suorittaneille! Olemme ilmoittaneet valmistuneiden nimet Ylen amiskoneeseen. Klikkaa osoitteeseen: https://yle.fi/uutiset/3-10793753 skrollaa sivu alas ja kirjoita Suomen Yrittäjäopisto kohtaan hae koulua.   Opiskelijoidemme tarinoita voi lukea nettisivuiltamme: https://www.syo.fi/opiskelijatarinat

Lue lisää...

Kädentaitojen koulutukset keskiajalta nykyaikaan

toukokuu 29, 2019

Keskiajalla käsityöläisammatin salaisuudet opittiin työskentelemällä mestarin verstaassa. Mestari sai ottaa vain sen verran oppipoikia kuin kykeni opettamaan. Oppipoika työskenteli verstaalla ylläpitoa vastaan, kunnes saavutti kisälliltä edellytettävät taidot. Kisälliksi ylennetty oli jo palkkaa ansaitseva. Kisälli saavutti mestarin arvon, kun taidot katsottiin riittäviksi ja kun mestari kykeni luopumaan edullisesta työntekijästä. Mestarin arvon saatuaan kisälli saattoi perustaa oman

Lue lisää...

Markkinoinnin mahdollisuudet käyttöön

toukokuu 23, 2019

Suunnitellakseen ja tuottaakseen kannattavaa markkinointia, jossa uudet tekniikan tuomat mahdollisuudet on otettu huomioon, osaamisen ajantasaisuus näyttelee tärkeää roolia. Spesifin markkinointi- ja myyntiosaamisen lisäksi avaintehtävissä toimivien on aiempaa enemmän osattava liittää toimintansa muun liiketoiminnan osa-alueisiin. Kannattavuudesta ja resurssien hallinnasta on tullut osa kaikkia liiketoiminnan työtehtäviä. Organisaation on jatkuvasti seurattava ja analysoitava toimintaympäristössään tapahtuvia muutoksia. On ymmärrettävä

Lue lisää...
Työllistä taidolla -palvelu neuvoo maksutta yrittäjiätyönantajana toimiseen ja työn ostamiseen liittyvissä kysymyksissä.

Työllistä taidolla -palvelu tukee pienten yritysten kasvuhaluja ja luo uusia työmahdollisuuksia

toukokuu 21, 2019

Valtakunnallinen palvelu lisää yritysten osaamista Uusi kasvuhakuisille yksinyrittäjille ja pienille yrityksille tarkoitettu Työllistä taidolla -palvelu avattiin keskiviikkona 15.5.2019. Maksuton palvelu antaa yrittäjälle neuvontaa työnantajana toimimiseen ja siihen, miten työtä kannattaa teettää tai työsuorituksia hankkia. Samalla se luo uusia työmahdollisuuksia. Palvelun tarjoavat valtakunnallisesti Uudenmaan TE-toimiston ja ELY-keskus. Suomen Yrittäjäopisto toimii yhtenä palvelun valtakunnallisena tuottajana. Yksinyrittäjälle tai

Lue lisää...

Nuoret haastavat perinteisen yrittäjyyden

toukokuu 10, 2019

Suomen Yrittäjäopisto on järjestänyt viimeisen neljän vuoden aikana alle 30-vuotiaille suunnattuja Nuorten Yrittäjyyspajoja ympäri Suomen. Rahoittajana Yrittäjyyspajoissa on TEM. Opisto on valittu kahteen otteeseen kilpilutusten kautta ko. valmennuksen toteuttajaksi. Tähän mennessä Nuorten yrittäjyyspajan on läpikäynyt jo toista tuhatta nuorta. Olen ollut hankkeessa mukana ihan alusta alkaen vastuukouluttajana. Näiden vuosien aikana on nuorten elämäntilanteet, toiveet, unelmat ja

Lue lisää...