Suomen Yrittäjäopisto työnantajana

Suomen Yrittäjäopistolla vaalimme ja arvostamme työyhteisössämme yrittäjämäistä asennetta ja yhdessä tekemisen meininkiä.

Kuvassa Suomen Yrittäjäopiston työntekijöitä sekä taulu, jossa lukee Yrkkärihenki.
Kuvassa Suomen Yrittäjäopiston työntekijöitä sekä taulu, jossa lukee Yrkkärihenki.

Innostava työyhteisö

Työnantajana meille on tärkeää, että jokaisella työntekijällämme on hyvä olla töissä. Työskentelemme tiimiorganisaationa tiiviissä yhteistyössä. Kehitämme toimintaamme asiakkaidemme parhaaksi.

Innostava työyhteisö on toimitamme lähtökohta, ja olemme ylpeitä työhteisöstämme.

Rakennamme luottamusta toimimalla avoimesti ja vastuullisesti. Arvostamme toistemme työtä ja innostamme toisiamme kehittymään. Myös tavoitteellinen osaamisen kehittäminen auttaa viihtymään ja menestymään työssä.

Suomen Yrittäjäopisto on saanut Great Place to Work® -sertifioinnin tunnustuksena erinomaisesta työntekijäkokemuksesta ja luottamukseen perustuvasta yrityskulttuurista.

Meillä töissä

Asiantuntemusta ja yhteistyötä

Meillä työskentelee noin 100 asiantuntijaa, joista opetustehtävissä noin 60 % ja muissa asiantuntijatehtävissä 30 %.

Lisäksi teemme laajaa yhteistyötä verkostomme asiantuntijayrittäjien kanssa.

Joustavat etätyömahdollisuudet

Meillä työnteko onnistuu yhtä hyvin etänä kuin toimistollakin. Vaikka toimimme eri puolilta Suomea, olemme tiivis työyhteisö.

Koko henkilöstö tapaa säännöllisesti henkilöstötilaisuuksissa ja virtuaalisissa tykyhetkissä.

Teemme yhdessä mielekästä ja merkityksellistä työtä

Työssä viihtyminen ja työhyvinvointi

Työyhteisökyselyn tulokset

Viimeisimmän työyhteisökyselyn kokonaiskeskiarvo oli 4,42 / 5. Se on selkeästi toimialaa parempi tulos 3,83 / 5.

Sitoutuminen työnantajaan eli eNPS-luku oli meillä erittäin korkea 86 – kun taas alan keskiarvoluku on 3.

Lähde: Elo Työyhteisökysely 2025.

4,42 / 5

Työyhteisökyselyn kokonaiskeskiarvo

86

Sitoutuminen työnantajaan eli eNPS-luku

Arvot – käytännön toimintatapamme

Suomen Yrittäjäopiston arvot on puettu käytännön toimintatavaksi – yrkkärihengeksi. Toimintatamme näkyy toiminnassamme niin asiakastyössä kuin työyhteisössämmekin.

Yrkkärihenki on Suomen Yrittäjäopiston sydän. Se on rohkeutta uudistua, halua auttaa ja voimaa tehdä yhdessä. Yrkkärihenki elää siinä, miten kohtaamme, kehitymme ja kannamme vastuuta.

Suuntaa

Uudistamme ennakkoluulottomasti suomalaista aikuiskoulutusta.

Näytämme suuntaa hyvän työyhteisön rakentamisessa ja rakennamme toiminnallamme kestävää tulevaisuutta. Toimimme yrittäjämäisellä asenteella innostuen haasteita ja niiden voittamisesta.

Yhteistyötä

Teemme merkityksellistä työtä yhdessä.

Innostus, luovuus ja positiivisuus leimaavat työtämme. Rakennamme yhtiestyötä ja kumppanuuksia luottamuksen, arvostuksen ja tasa-arvoisen kohtaamisen kautta. Jaaamme kohtaamisissa yhteistä hyvää ympärillemme.

Oivaltamista

Innostamme ja kannustamme asiakkaitamme oivaltavaan oppimiseen.

Tahto kehittyä ja kehittää on asiantuntijuutemme perusta. Luomme yksilöllisen asiakaskokemuksen aidolla ohjauksella ja palveluasenteella. Innostumme haasteista ja kehitämme rohkeita ratkaisuja.

Yrkkärihengi ja syo.

Suomen Parhaat Työpaikat -listaus

Suomen Yrittäjäopistolle myönnettiin marraskuussa 2024 jo toista kertaa Great Place to Work -sertifikaatti.

Sertifiointi mahdollisti Suomen Yrittäjäopistolle osallistumisen Suomen Parhaat Työpaikat -listaukseen.  Suomen Yrittäjäopisto oli mukana listauksen keskisuurten yritysten kategoriassa ja sijoittui toiseksi. 

Euroopan parhaat pienet ja keskisuuret työpaikat -listaus

Great Place To Work®, maailman johtava työpaikkakulttuurin asiantuntija, on valinnut Suomen Yrittäjäopiston vuoden 2025 Euroopan parhaiden pienten ja keskisuurten työpaikkojen listalle sijalle 27 (Best Small & Medium Workplaces in Europe™).

Vuoden 2025 listalle valittiin 100 organisaatiota yli 1,5 miljoonan työntekijän palautteen perusteella. Listalle nousi neljä suomalaista yritystä, joista Suomen Yrittäjäopisto on yksi.

Parhaat työpaikat logo.
Great Place to Work -merkki. Best Small & Medium Workplaces Europe 2025.

Kysy lisää

Haluatko yrkkäriläiseksi?

Yrkkäriläisenä saat tehdä työtä, joka on merkityksellistä ja innostavaa. Jos haluat tehdä työtä aikuiskoulutuksen parissa kehittäen yrityksiä ja työelämää, voit olla etsimämme henkilö.

Lue aiheesta lisää