Koulutuksemme toteutetaan verkossa sinulle suunnitellun henkilökohtaisen aikataulun mukaisesti. Lähes kaikkiin kursseihin liittyy vuorovaikutteisia webinaareja, joihin voit osallistua. Kurssit sisältävät oman osaamisen ja/tai maatilan kehittämiseen liittyviä tehtäviä, joihin sinulla on mahdollisuus saada henkilökohtaista ohjausta kyseisen aiheen kouluttajalta. Osan koulutukseen liittyvistä kursseista voit suorittaa omassa tahdissasi.
Jokaisella opiskelijalla on oma ohjaaja, joka kulkee vierelläsi koko koulutuksen ajan. Koulutuksen alussa ohjaaja käy kanssasi keskustelun omista tarpeistasi, joiden perusteella suunnittelette yhdessä sinulle sopivan tutkinnon tai sen osan. Sen jälkeen ohjaajasi laatii yhdessä kanssasi sinulle sopivan koulutusaikataulun, joka rakentuu valitsemistasi aiheista ja niiden sisältämistä vuorovaikutteisista webinaareista. Ohjaajasi on sinuun säännöllisesti yhteydessä ja seuraa opinnoissa edistymistäsi ja antaa tarvittaessa tukea niihin.
Maatilayrittäjälle suunnitellussa yrittäjäkoulutuksessa keskiössä on oman tilasi liiketoiminnan suunnittelu. Koulutuksessa perehdyt oman maatilan tavoitteelliseen ja tehokkaaseen kehittämiseen. Parannat yrittäjäosaamistasi ja lisäät osaamista maatilasi suunnitelmallisempaan kehittämiseen tilan tuotantosuunnasta riippumatta.