nuoli-alas-ylos-80-sininen

SNOwMan-hanke auttaa yrityksiä uudistamaan toimintaansa

toukokuu 7, 2020

Business Finlandin ja ELY-keskuksen koronatuetkin perustuvat suuressa määrin yrityksen kehittämiseen. Yrityksissä onkin viime aikoina kuumeisesti pohdittu, mitä voidaan kehittää mahdollisen tuen avulla ja mitkä toimenpiteet täyttävät tuen saannin edellytykset. Joissakin yrityksissä on jopa havaittavissa tietynlaista ”kehittämisen tuskaa”.

On kuitenkin ehkä niin, että hyvät kehittämisideat eivät välttämättä synny kiireellä ja pakkosaumassa. Useimmiten vankan pohjan kehittämiselle tarjoaa yrityksen nykytilanteen selkeä hahmottaminen ja konkreettinen visio. Vanha sananlasku Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty pätee tässäkin kohdin. Yrityksen kehittäminen tulisikin nähdä ja toteuttaa jatkuvana toimintana.

Neuvonta yrityksen kehittämisen apuna

Kansainvälisessä SNOwMan-hankkeessa kehitetään työkaluja ja neuvontaprosessia, jotka toimivat apuna yrityksen kehittämisessä.

Hanke keskittyy erityisesti ei-teknologisiin innovaatioihin. Ne liittyvät uusien toimintatapojen suunnitteluun ja kehittämiseen esimerkiksi markkinoinnissa ja tuotantoprosesseissa. Myös uusien tuotteiden ja palvelujen kehittäminen kuuluvat ei-teknologisten innovaatioiden piiriin.

Innovaatioiden ei tarvitse aina olla kokonaan uusia, riittää että ne ovat kyseiselle yritykselle uusia. Hankkeessa testataan osallistuville yrityksille kuusivaiheista neuvontaprosessia, jossa on mahdollista huomioida yksilöllisesti asiakkaan tarpeita.

Nykytilan kartoituksen jälkeen määritellään kehittämiskohteet erilaisia työkaluja käyttäen. Sen jälkeen määritellään konkreettiset tavoitteet ja kehittämistoimenpiteet, joilla tavoitteisiin päästään. Lisäksi kartoitetaan tukea, jota tarvitaan kehittämistoimenpiteiden toteuttamiseen.

Tällainen neuvontaprosessi kestää keskimäärin muutamasta kuukaudesta reiluun puoleen vuoteen. Tällä tavoin pyritään myös varmistamaan innovaatioiden siirtymistä yrityksen käytännön toimintaan.

Kehittämisen ei tarvitse aina olla suurta ja mullistavaa

Sana innovaatio herättää usein mielikuvan jostakin toimintaan liittyvästä suuresta kehitysloikasta.

Käytännössä uusilla ja pienin kustannuksin toteutettavillakin ideoilla voi olla merkitystä yrityksen kannattavuuteen sekä toimintaedellytysten parantumiseen ja säilymiseen. Tästä esimerkkinä on muun muassa gourmet-ravintoloiden annosten toimitukset kotiovelle tai uusien digitaalisten yhteyksien hyödyntäminen tilanteessa, jossa henkilöiden välillä tapahtuvaa kohtaamisten määrää on suositeltu rajoitettavaksi.

Nämä kaksi asiaa yhdistämällä voidaan tarjota esimerkiksi lisäpalvelu, jossa on mahdollista reaaliaikaisesti kotona seurata Michelin-kokin toimia hänen valmistaessaan asiakkaan annosta.

Lue lisää

SYOpress-lehdestä 1/2020 juttu: PK-yrityksen kehittämisessä on tärkeää mitoittaa toimenpiteet oikein

SNOwMan-hankkeen sivulta lisää tietoa ja uutisia hankkeen kehittämistyöstä.

 

SNOwMan-hanke.SNOwMan-hankkeen logo

SNOwMan-hanketta rahoitetaan Euroopan aluekehitysrahaston Itämeren alueen ohjelmasta (Interreg Baltic Sea Region).

 

Tapio Vuorenmaa
yrityspalvelupäällikkö
tapio.vuorenmaa(a)syo.fi

 

Yrityksen kehittämisen ei tarvitse aina olla suurta ja mullistavaa.

Vuokko Kraatari kysyy SYOblogissa oletko mielesihyvittäjä?
Oletko mielesihyvittäjä?
Olipa kerran maatilayrittäjä, jolla oli kaikki hyvin. Pihassa oli uuden karheat koneet, navetassa huippukarja, pankkitilillä rahaa ja perheasiat kunnossa. Hänellä oli ...
Mirkka kirjoittaa SYOblogissa hyvinvoinnin merkityksestä organisaatiolle
Kun voidaan hyvin, voidaan mitä vain!
  Mikä innostaa ihmisiä, lisää viihtyisyyttä sekä tunnetta terveydestä ja turvallisuudesta työssä? Työhyvinvointi on sekä yksilön että työyhteisön kokemus, ja ...
SYOblogi, Uudelle uralle räätälöidyn koulutuksen kautta, Virpi Viitanen.
Uudelle uralle räätälöidyn koulutuksen kautta
Oppilaitoksissa on tarjolla erilaisia koulutuksia, joissa on määritelty sisältö. Mitäpä jos tarvitset ja haluat mahdollisuuden räätälöidä itsellesi, tilanteeseesi sopivan koulutuksen? ...
Työllistä taidolla – Hangosta Petsamoon!
Suomen Yrittäjäopisto on toteuttanut valtakunnallista ja asiakkaille maksutonta Työllistä taidolla -palvelua mikro- ja yksinyrittäjille pian lähes kaksi vuotta. Tätä palvelua ...
Koulutusassistenttina Suomen Yrittäjäopistolla – lankojen koossa pitämistä ja muutoksen kesyttämistä
Olen työskennellyt Suomen Yrittäjäopistolla yli kymmenen vuotta. Työtehtäväni, nimikkeeni sekä erilaiset ohjelmat ovat tässä ajassa hieman muuttuneet, mutta työssäni päivittäin ...
Minna Mattila, Suomen Yrittäjäopisto.
RekryKoulutus tähtää suoraan työhön!
Työlle tekijä nopealla aikataululla Brändilähettiläs, palkanlaskija, apuvälinemekaanikko, kunnossapidon asentaja, IV-ammattilainen, välinehuoltaja, logistiikkatyöntekijä, maatalouskoneasentaja, 3D-suunnittelija, CNC-koneistaja, vanhustyöntekijä, maastosuunnittelija, bitumieristäjä, eläintenhoitaja, kaihdintyöntekijä… ...