Yhtiöittäisinkö maatilani
Maatalousyrittäjille suunnattu koulutushanke Kanta- ja Päijät-Hämeessä
1.9.2025 – 31.12.2027
Kasvumatka yrittäjyydestä johtajuuteen
Yhtiöittäisinkö maatilani on Suomen Yrittäjäopiston toteuttama koulutushanke Kanta- ja Päijät-Hämeessä ajalla 1.9.2025–31.12.2027.
Hanke on suunnattu maatalousyrittäjille, jotka ovat kiinnostuneita osakeyhtiömuodosta, mutta eivät ole vielä tehneet asiassa päätöksiä tai toimenpiteitä. Kohderyhmänä ovat erityisesti kasvinviljelypainotteiset tilat, joilla on monialaista toimintaa ja joita kiinnostaa oman osaamisen selkeämpi hyödyntäminen ja tuotteistaminen liiketoiminnaksi.
Toteutus on tuotantosuunnasta riippumaton.
Tietoa ja ymmärrystä osakeyhtiömuodosta -vahvista päätöksentekovalmiuksia, strategista ajattelua ja yrittäjäidentiteettiä.
Yhtiöittäminen on kokonaisvaltainen muutos
Osakeyhtiömuoto kiinnostaa yhä useampia maatalousyrittäjiä. Se nähdään mahdollisuutena esimerkiksi liiketoiminnan kehittämiseen, riskienhallintaan, työn ja pääoman erottamiseen sekä sukupolvenvaihdoksen helpottamiseen.
Useat yrittäjät kokevat, ettei osakeyhtiömallin harkitseminen ole realistista ilman ulkopuolista tukea ja selkokielistä ohjausta. Vaikka taloudelliset ja juridiset asiat ovat keskeisiä, suurin este ei ole pelkästään tiedon puute, vaan se, että yrittäjä ei vielä näe, mitä muutos edellyttää hänen omalta rooliltaan, ajattelultaan tai johtajuudeltaan.
Yhtiöittäminen ei ole vain tekninen toimenpide, vaan kokonaisvaltainen muutos, joka vaatii oman ajattelun uudelleenorganisointia – yrittäjästä on tultava yrityksensä johtaja.
Tunnistettu tarve
Yhtiöittäisinkö maatilani -koulutus tarjoaa selkeän, helposti lähestyttävän koulutuskokonaisuuden, jossa osakeyhtiömuodon perusteet yhdistyvät yrittäjän henkilökohtaiseen kasvuun, päätöksentekoon ja strategiseen näkemykseen.
Hanke mahdollistaa sen, että yrittäjä voi tehdä tietoon perustuvan päätöksen siitä, onko osakeyhtiömuoto hänen tilalleen ja elämäntilanteeseensa sopiva.
Ajankohtaista hankkeessa
Lähipäivät ovat olleet suosittuja



Lue blogikirjoituksia:
Koulutushankkeen tavoitteena on
Hankkeen päätavoitteena on lisätä maatalousyrittäjien tietoa, ymmärrystä ja valmiuksia osakeyhtiömuodon harkintaan ja siihen mahdollisesti siirtymiseen. Tämän lisäksi hanke tukee yrittäjän henkilökohtaista kasvua ja johtajuutta siten, että osakeyhtiömuotoa koskeva päätös – oli se myönteinen tai kielteinen – tehdään tietoisesti, harkiten ja yrittäjän omista lähtökohdista käsin.
Erityinen painopiste on kokonaisvaltaisessa muutoksessa, jossa yrittäjä kasvaa kohti selkeämpää johtajaroolia. Hanke tarjoaa mahdollisuuden kehittää omaa ajattelua, tunnistaa tavoitteita ja rakentaa kyvykkyyttä kantaa vastuuta yrityksen hallinnosta, taloudesta ja strategiasta.
Hankkeen jälkeen kohderyhmän yrittäjät:
- ymmärtävät osakeyhtiömuodon keskeiset ominaisuudet, vaatimukset ja mahdollisuudet,
- pystyvät arvioimaan, onko osakeyhtiö sopiva malli heidän omalle maatilalleen,
- ovat vahvistaneet omaa johtajuuttaan, päätöksentekovalmiuksiaan ja kykyään suunnitella yrityksensä kehittämistä pitkällä aikavälillä,
- osaavat hakeutua tarvittaessa asiantuntijapalvelujen ja tukiverkostojen piiriin.
Tämä muutos on luonteeltaan ennaltaehkäisevä ja valmiuksia lisäävä, ja sen vaikutukset ulottuvat pitkälle hankkeen jälkeiseen aikaan.
Koulutushankkeen kohderyhmä
Hankkeen ensisijainen kohderyhmä on maatalousyrittäjät, jotka ovat kiinnostuneita osakeyhtiömuodosta mutta eivät ole vielä tehneet asian suhteen päätöksiä tai toimenpiteitä. Tyypillisesti heillä on:
- kiinnostusta kehittää maatilansa toimintaa liiketaloudellisesti kannattavampaan tai selkeämpään suuntaan,
- esillä sukupolvenvaihdos, investointi, tuotannon laajennus, liiketoiminnan monipuolistaminen tai muu tilan muutosvaihe,
- tarve ymmärtää osakeyhtiömuotoon liittyviä juridisia, taloudellisia ja hallinnollisia kysymyksiä,
- halu kasvaa yrittäjyydestä kohti vahvempaa johtajuutta, mutta epävarmuutta muutoksen edellyttämistä askelista.
Ryhmään voi kuulua sekä yksin- että perheviljelmiä eri tuotantosuunnista, ja osallistuminen ei edellytä aiempaa tietämystä osakeyhtiömuodosta.
Koulutuksen toteutus
Monimuotokoulutus: asiantuntijaluentoja, pienryhmäkeskusteluja, henkilökohtaisia pohdintatehtäviä ja digitaalisia työkaluja.
- Pilotti Hämeen ELY-keskuksen alueella: koulutus toteutetaan Hämeen alueella ja osallistujilta kerätään palaute sisällön kehittämiseksi.
- Osallistujapolku: kukin osallistuja rakentaa oman ”yhtiöitymisen arviointipolun”, jota voi hyödyntää päätöksenteon tukena myös hankkeen jälkeen.
Koulutuksen aikana syntyvä tietopohja tiivistetään hankkeen lopussa AgriHubin tietopankkiin vietäväksi oppimateriaaliksi, joka toimii laajasti maatalousyrittäjien tukena tulevina vuosina.
Salasanan materiaalipankkiin, saat ilmoittautuessasi.
Koulutuksen hinta
- Maatalousyrittäjät hankealueelta 350 e/hlö
- Maatalousyrittäjät hankealueen ulkopuolelta 450 e/hlö
- Sidosryhmät 550 e/hlö
Omakohtainen harkinta ja kasvu yrittäjänä
Koulutus ei tähtää pelkästään yhtiöittämiseen, vaan tarjoaa välineet omakohtaiseen harkintaan ja kasvuun yrittäjänä. Osallistujalla on hankkeen jälkeen valmius arvioida, onko osakeyhtiö hänelle oikea suunta – ja jos on, miten eteneminen tapahtuu harkitusti ja tiedolla perustellen.
Koulutuksen läpileikkaavat teemat
Vastuullisuus
- Taloudellinen, sosiaalinen ja ympäristöllinen näkökulma osakeyhtiömuodon harkinnassa.
- Vastuullisuus käytännössä: miten yritysrakenne voi tukea esimerkiksi pitkäjänteisiä investointeja, työhyvinvointia tai ilmastotavoitteita.
- Vastuullinen päätöksenteko: mitä yrittäjä kantaa ja miten sen voi tehdä kestävästi.
Strateginen ajattelu
- Osakeyhtiö ei ole päämäärä vaan väline – koulutus auttaa osallistujaa arvioimaan, sopiiko yhtiömuoto oman tilan kehityspolulle.
- Yrittäjän oma visio ja tilan tulevaisuudenkuva: miten päätökset palvelevat pitkän aikavälin tavoitteita?
- Strateginen ote päätöksentekoon – ei reaktiivista, vaan suunniteltua ja perusteltua etenemistä.
Yrittäjän kasvu
- Koulutus tukee yrittäjän itsetuntemusta, päätöksentekovalmiuksia ja henkilökohtaista kasvua.
- Roolin muutos: tuotannon pyörittäjästä yrityksen johtajaksi.
- Tilan ja yrityksen kehittäminen vaatii ajattelutavan muutosta – koulutus tukee henkistä valmistautumista.
- Kasvu näkyy mm. parempana itsevarmuutena, suunnitelmallisuutena ja kyvykkyytenä kantaa vastuuta ja delegoida.
Lisätietoa hankkeesta
Yhtiöittäisinkö maatilani -koulutus on Euroopan unionin osarahoittama kaksivuotinen koulutushanke ajalla 1.9.2025–31.12.2027.
Hanketta toteuttaa Suomen Yrittäjäopisto Hämeen alueella.

Kysy lisää
Tilaa Agrin uutiskirje
Tarjoamme koulutus- ja kehityspalveluita niin maatilayrittäjille kuin maatilojen sidosryhmillekin. Olemme maataloussektorin aito kumppani, joka vahvistaa maaseudun yritystoimintaa. Tilaa uutiskirjeemme.
Kiinnostuitko? Ota yhteyttä
"*" näyttää pakolliset kentät