Tekevä ei tieltä eksy
Tekevälle ja luovalle ihmiselle käsityöt ovat intohimo ja elämäntapa. Suomen Yrittäopiston Mittatilausompelijan koulutuksessa Turussa on opiskellut joukko todellisia kädentaitajia.
Kun on tehnyt käsitöitä miltei kauemmin kuin mihin muisti ulottuu, etsii luovuuden toteuttaminen jatkuvasti uusia väyliä. Oma urakin on voinut tulla siihen pisteeseen, että se suorastaan vaatii muutosta tai kehittymistä.
Yrittäjällä on vapaus ja valta
Mittatilausompelua opiskelleista moni on perustanut oman yrityksen. Yrittäjyys tuo mukanaan muun muassa vapautta tekemiseen ja vallan määritellä itse omat työaikansa.
Muutoksen tuulia työuralle
Muutosta työuralleen kaipasivat Erja Mäntysalo Aakoisten Ompelusta (Facebook-sivu) Sauvosta, Katri Ruokonen KaRuasta (Facebook-sivu) Honkilahdelta ja Jenni Nurminen Jennin ompelimosta (Facebook-sivu) Marttilasta. Erilaisia käsitöitä kaikki ovat tehneet siitä asti, kun ovat osanneet.
Osallistuminen Mittatilausompelijan ammattitutkintokoulutukseen toi ammatillista varmuutta ja uskallusta oman ompelimon perustamiseen.
Oman yrityksen perustemiseen liittyy monenlaista – myös arkea helpottavia asioita. Kun esimerkiksi on pienet lapset, helpottaa työhuone kotona arjen sujumista. Toisaalta yrittäjänä on mahdollisuus säädellä työaikaansa omien voimavarojensa mukaiseksi, jos on vaikkapa terveydellisiä haasteita.



Luonnollinen jatkumo
Turkulaiselle Anu Toivoselle sen sijaan yrittäjyys oli tuttua ennestään jo tanssikoulun ja aputoiminimi Raqset Amar -ompelimon kautta.
Toivosen tanssitausta ja kokemus esiintymisasuista olivat luonnollinen lähtökohta ompelimolle, jossa tehdään erilaisia esiintymisasuja ja muita mittatilausasuja.
Ompelimo suunnittelee ja valmistaa yksilöllisiä asuja asiakkaiden toiveiden mukaan.

Varmuutta tekemiseen
Korppoon saarella ompelimoa ElinaWee pitävä Elina Wikström puolestaan lähti hakemaan koulutuksesta varmuutta tekemiseensä – ja sai sitä. Uskallusta kertyi siinä määrin, että Wikström uskaltautui tilaamaan siirrettävän mökin, jossa hän voi myydä omia tuotteitaan erilaisissa tapahtumissa.
