Anu Lehtimäki.

Yrittäjä, tule koulutukseen kehittämään yritystäsi!

Yrittäminen on haastavaa. Aikaa tuntuu olevan aina liian vähän, ja osaamista pitäisi olla vaikka missä. Siksi yrittäjän on hyvä aina välillä varata aikaa kouluttautumiselle ja yrityksen kehittämiselle. Yksin sitä on kuitenkin vaikea saada aikaiseksi.

Yrittäjän päivät täyttyvät juoksevista asioista eikä ajattelutyötä vaativille asioille tahdo löytyä aikaa. Koulutuksiin osallistuneet yrittäjät kokevat, että koulutukseen osallistuminen antaa tukea ja raamit kehittämistyölle.

Yksinyrittäjät kaipaavat myös vertaistukea. Omassa työssään jaksaa paremmin, jos saa jakaa yksinyrittämisen riemuja ja haasteita sekä jakaa hyviä vinkkejä. Tutustumalla uusiin yrityksiin voi syntyä uutta yhteistyötä. Verkostoitumisessa on voimaa!

Koulutukseen osallistuminen antaa tukea ja raamit kehittämistyölle. Koulutuksessa saa myös vertaistukea.

Kasvata osaamistasi Yrittäjän kehittämisohjelmalla

Suomen Yrittäjät ja Suomen Yrittäjäopisto ovat suunnitelleet kiireisille yrittäjille sopivan Yrittäjän kehittämisohjelman. Yrittäjän kehittämisohjelma pitää sisällään lähitapaamisia sekä verkkokoulutusta.

Verkkokoulutuksessa pääset opiskelemaan yritystoiminnan eri aihealueita omaan tahtiin. Neljässä lähiopetuspäivässä paneudumme tärkeisiin ja ajankohtaisiin aiheisiin. Aiheina ovat esimerkiksi yrittäjän tulevaisuuden liiketoimintaympäristö, vastuullisuus ja digitaalinen myynti- ja markkinointi. Lähiopetuspäivissä pääset tutustumaan myös muihin yrittäjiin ja vaihtamaan ajatuksia sekä ideoita.

Koulutuksen aikana päivität oman yrityksesi liiketoimintasuunnitelman ja laskelmat. Nämä arvioidaan, ja samalla saat suoritettua Yrittäjyyden ammattitutkinnon!

Koulutus sisältää 4 lähipäivää, henkilökohtaista ohjausta ja opiskelua verkossa

Tule mukaan! Kehitetään yrityksesi entistä kilpailukykyisemmäksi!

Anu Lehtimäki

Anu Lehtimäki
yritystoiminnan kouluttaja
anu.lehtimaki(a)syo.fi

Anu Lehtimäki

Arkistot