nuoli-alas-ylos-80-sininen

Johtajuus murroksessa

syyskuu 18, 2019

Johtajuus on murroksessa. Vaikka itse työn oppisi tekemällä, uusia työkaluja tarvitaan nyt johtajan työkalupakkiin, jotta paremmin pystytään vastaamaan tulevaisuuden haasteisiin.

Johtajuus on yrityksen suunnan näyttämistä, vastuuta sekä dialogia oman organisaation ja muiden toimijoiden kanssa. Kun johtaja antaa palautetta ja tuo esille oman organisaationsa tekijöiden onnistumisia, se kantaa enemmän kuin palkankorotus.

Johtajan tulee olla tavoitettavissa, osata somekanavien kuviot ja brändätä itsensä likoon myös henkilönä. Enää ei riitä, että hän istuu komeassa kulmahuoneessa ja olettaa, että hommat hoituvat ohjeilla ja raportoinneilla. On oltava avoin, helposti lähestyttävä – aito ihminen.

Yrityksen arvot ovat johtajan arvomaailma

Johtajuus lähtee arvoista: johtajan arvomaailman tulee puhua yrityksen arvojen kanssa samaa kieltä. Arvojen sisäistäminen tämän päivän johtajuuden vaatimuksiin on kova haaste. Johtajuus muuttaa muotoaan, koska työorganisaation rakenne on isossa muutoksessa. Itse työnteko muuttaa muotoaan ja esimerkiksi etätyön mahdollisuus voikin olla työntekijälle tärkein kriteeri työpaikkaa vaihdettaessa. Arvojen jalkauttaminen tulevaisuuden uusissa johtamismuodoissa luo omat haasteensa ja vaatii uusia työkaluja johtajan työkalupakkiin.

Kritiikki ja palaute on kestettävä

Tämän päivän johtaminen edellyttää uudenlaisia vuorovaikutustaitoja. Riskinä on se, että vuorovaikutus toimii molempiin suuntiin: Myös johtajan on kestettävä palaute ja kritiikki. Alaiset vaativat mielellään valtaa ja titteleitä, mutta vastuun kantamista ei ehkä haluta tai osatakaan ottaa. Johtaja on usein yksin päätöksenteossaan ja vaikeimmat päätökset kulminoituvat monesti ihmisiin liittyviin asioihin, jossa myös inhimillisyys on huomioitava.

Enää ei johtajalta vaadita tarkkoja työohjeita vaan enemmän sparrausta, motivointia ja suunnan näyttämistä. Fyysinen läsnäolo ei ole tärkeintä, vaan tietous siitä, että jokaisen työtä arvostetaan ja työntekijän uramahdollisuudet huomioidaan yksilöidysti.

Täydellistä johtajaa ei ole, mutta mahdollisuus itsensä kehittämiseen ja sparraamiseen on iästä ja työkokemusvuosista riippumatta.

 

Suomen Yrittäjäopisto toimii päivittäin yrittäjyyden ytimessä. Tarjoamme yrittäjille, johtajille ja esimiehille monipuolista kehittämiskoulutusta. Tule Sinäkin joukkoomme opiskelemaan itseäsi ja kehittämään omaa johtajuuttasi.

Tarja Ranto
yritystoiminnan kouluttaja
tarja.ranto(a)syo.fi

Johtajuus muuttaa muotoaan, koska työorganisaation rakenne on isossa muutoksessa

 

Datanomikoulutus vuonna 2020
Jo kauan odotetut tieto- ja viestintätekniikan uudet tutkinnon perusteet perustutkinnon osalta astuvat voimaan elokuussa 2020. Ammatti- ja erikoisammattitutkintojen osalta muutos ...
Kevytyrittäjyys sivutoimisuuden vaihtoehtona – Hyvää ideaa ei kannata jättää testaamatta
Oletko yrittäjäainesta? Pohditko liikeideasi kannattavuutta, mutta sinulla ei ole mahdollisuutta saada tai ottaa vapaata päätoimisesta työstäsi? Olisiko kiva saada harrastuksesta ...
Tietokone vai akkuporakone; siinäpä pulma….
 - Nykypäivän maatalous vaatii jatkuvaa mukana oloa ja hetkeen tarttumista. Aina ei tarvitse rakentaa eikä laajentaa, mutta kehittäminen ei saa ...
PaiviMakinen blogi
Onko pankkisuhteesi kunnossa?
Hyvä pankkisuhde on molemminpuoliseen luottamukseen perustuva suhde. Naamakerroin ei enää määrittele luotettavuutta vaan lisäksi tarvitaan mittavasti "todistusaineistoa" yrittäjäominaisuuksien hyvästä toteutumisesta. ...
Jiuliano Prisada SYOblogi
Maahanmuuttaja yrittäjänä Suomessa
Unelmani oli toimia yrittäjänä. Yläkouluikäisenä myin torilla isovanhempien maatilalla kasvatettuja vesimeloneja. Lukion aikana toimin valokuvajana. Smena 8 -kameralla sai hyvät ...
Puutuoteala palvelee rakentamista ja rakennusteollisuutta
Puurakentaminen oli Suomessa pitkään yleisin rakentamismuoto. Sen käyttö alkoi kuitenkin hiipua 1950-luvulla, mutta on taas kasvanut 2010-luvulta lähtien. Tänä päivänä ...