Suomen Yrittäjäopiston vuosi 2025 vahvisti kasvua – uusi strategia vie kohti entistä vaikuttavampaa toimintaa

31.3.2026

Suomen Yrittäjäopiston strategiakuva.

Suomen Yrittäjäopisto teki vahvan tuloksen vuonna 2025. Organisaation liikevaihto nousi 8,8 miljoonaan euroon ja opiskelijavirtauma oli 2 999. Vuoden aikana suoritettiin 577 tutkintoa, ja 42 prosenttia opiskelijoista oli yrittäjiä tai yrittäjyyttä suunnittelevia. Opiskelijapalaute säilyi hyvällä tasolla (4,4/5).

Kasvua nähtiin myös hanketoiminnassa, joka on keskeinen osa Yrittäjäopiston toimintaa. Tällä hetkellä käynnissä on 30 hanketta, ja niiden osuus liikevaihdosta on 13,5 prosenttia. Hankkeiden kautta organisaatio on vahvistanut rooliaan työelämän uudistajana ja yritysten kehittämiskumppanina eri puolilla Suomea.

Verkko-opetuksen osuus nousi jo 78 prosenttiin, mikä tukee tavoitetta tarjota joustavia ja saavutettavia koulutusratkaisuja valtakunnallisesti.

Suomen Yrittäjäopiston avainluvut 2025.

Henkilöstökokemus edelleen huipputasolla

Myös henkilöstökokemus säilyi erinomaisena. Suomen Yrittäjäopisto sijoittui toiseksi Suomen parhaiden työpaikkojen listauksessa (Great Place to Work 2025). Lisäksi työyhteisö sai kansainvälistä tunnustusta sijoittumalla 27. sijalle Euroopan parhaiden keskisuurten työpaikkojen listauksessa. Henkilöstön sitoutumista mittaava eNPS oli Elon henkilöstökyselyn mukaan 86 .

Vuoden 2025 tulokset osoittavat, että olemme onnistuneet yhdistämään laadukkaan koulutuksen, hyvän asiakaskokemuksen ja vahvan työyhteisön. Tämä luo erinomaisen pohjan tulevaisuuden kehittämiselle, sanoo Suomen Yrittäjäopiston rehtori, toimitusjohtaja Jorma Kukkeenmäki.

Vuoden 2025 tulokset osoittavat, että olemme onnistuneet yhdistämään laadukkaan koulutuksen, hyvän asiakaskokemuksen ja vahvan työyhteisön.

Jorma Kukkeenmäki

Uusi strategia vastaa työelämän murrokseen

Vahvan vuoden pohjalta Suomen Yrittäjäopisto on uudistanut strategiansa vastaamaan muuttuvan työelämän tarpeisiin. Työelämän murros, teknologian nopea kehitys ja jatkuvan oppimisen korostuminen haastavat koko koulutuskenttää uudistumaan.

Strategian ytimessä on Yrittäjäopiston perustehtävä: edistää yrittäjyyttä, elinvoimaa ja kestävää osaamista – Yrkkärihengellä.

Tavoitteena on varmistaa, että koulutus tuottaa konkreettista hyötyä sekä yksilöille että yrityksille. Tämä näkyy myös Yrittäjäopiston visiossa, jossa korostuu osaamisen kehittäminen ja uudistuminen kohtaaminen kerrallaan – yrityksille, työelämälle ja tulevaisuudelle.

Meille keskeistä on se, että koulutuksemme auttaa asiakkaitamme työllistymään, kehittymään ja kasvattamaan liiketoimintaansa, Kukkeenmäki sanoo.

Suomen Yrittäjäopiston strategiakuva.

Kolme painopistettä ohjaa tekemistä

Uusi strategia rakentuu kolmen keskeisen painopisteen varaan. Suomen Yrittäjäopisto panostaa vaikuttavaan ammatilliseen koulutukseen, jossa keskiössä ovat työllistyminen, yksilölliset opintopolut ja vahva asiakaskokemus.

Samalla organisaatio syventää yritysyhteistyötä ja vahvistaa rooliaan yritysten kumppanina kehittämällä uusia, työelämälähtöisiä yhteistyömalleja.

Lisäksi tavoitteena on kasvattaa kehittämispalveluja ja kaupallista toimintaa, jotta voidaan vastata entistä paremmin yritysten muuttuviin tarpeisiin ja vahvistaa toiminnan vaikuttavuutta.

Mukana valtakunnallisessa ammatillisen koulutuksen uudistuksessa

Suomen Yrittäjäopisto on valittu mukaan opetus- ja kulttuuriministeriön valtakunnalliseen ammatillisen koulutuksen toiminnanohjauksen kokeiluun yhtenä 40 koulutuksen järjestäjästä. Valinta tehtiin 85 hakijan joukosta.

Kokeilun tavoitteena on kehittää ammatillisen koulutuksen laatua ja vaikuttavuutta sekä uudistaa ohjaus- ja rahoitusmalleja vastaamaan paremmin tulevaisuuden tarpeita.

Valinta kokeiluun on merkittävä tunnustus pitkäjänteisestä kehittämistyöstämme ja osoitus vahvasta asemastamme ammatillisen koulutuksen uudistajana, Kukkeenmäki toteaa. Hän jatkaa, että kokeilu antaa Suomen Yrittäjäopistolle mahdollisuuden toteuttaa joustavasti eri tutkintoja ja suunnata koulutusta entistä paremmin työelämän tarpeiden mukaisesti.

Valinta kokeiluun on merkittävä tunnustus pitkäjänteisestä kehittämistyöstämme ja osoitus vahvasta asemastamme ammatillisen koulutuksen uudistajana.

Jorma Kukkeenmäki

Katse tulevaisuuteen

Suomen Yrittäjäopiston tavoitteena on vahvistaa asemaansa valtakunnallisena toimijana ja yrittäjyyskoulutuksen suunnannäyttäjänä. Samalla organisaatio haluaa kehittää toimintaansa entistä vahvemmin myös Etelä-Pohjanmaan alueella ja tukea alueen osaamistarpeita, yritysten kasvua ja elinvoimaa.

– Ammatillisen koulutuksen perustehtävänä on varmistaa osaavan työvoiman saatavuus ja tukea työllisyyttä, minkä eteen Suomen Yrittäjäopisto tekee työtä.  Huolehdimme myös siitä, että koulutus vastaa kiihtyvän digitalisaation ja tekoälymurroksen tuomiin osaamisvaatimusten muutoksiin. Strategiamme ohjaa meitä rakentamaan entistä vaikuttavampaa ja asiakaslähtöisempää toimintaa, Kukkeenmäki tiivistää lopuksi.

Ota yhteyttä