Suomen Yrittäjäopiston maine vahvalla tasolla ja luottamus näkyy kaikilla osa-alueilla
Suomen Yrittäjäopiston maine on säilynyt vahvana tuoreessa Luottamus & Maine 2026 -tutkimuksessa. Organisaation kokonaismaine on 3,58, mikä kertoo hyvästä ja vakaasta tasosta sekä vahvasta luottamuksesta Suomen Yrittäjäopistoa kohtaan.
– Tämä tulos kertoo, että olemme onnistuneet tärkeimmässä eli asiakkaidemme ja sidosryhmiemme luottamuksen rakentamisessa, sanoo rehtori, toimitusjohtaja Jorma Kukkeenmäki.
Vahvuuksina johto, hallinto ja vuorovaikutus
Tutkimus osoittaa, että Suomen Yrittäjäopiston maine on vahva ja tasainen, kilpailijoihin nähden hyvällä tasolla ja alan keskiarvoa parempi kaikilla mainedimensioilla. Erityisen vahvoja osa-alueita ovat johto, hallinto ja vuorovaikutus. Myös sidosryhmätuki on hyvällä tasolla, mikä kertoo vahvasta yhteistyöstä ja luottamuksesta eri kumppaneiden kanssa.

Maine syntyy arjen teoista
Suomen Yrittäjäopistossa maine nähdään osana jokapäiväistä tekemistä.
– Maine rakentuu kohtaamisissa, yhteistyössä ja siinä, että pidämme lupauksemme. Jokainen tilanne asiakkaan kanssa on mahdollisuus vahvistaa luottamusta, Kukkeenmäki sanoo.
Tutkimuksen mukaan Suomen Yrittäjäopistolla ei ole kriittisiä kehityskohteita. Kuitenkin kehittämällä edelleen vuorovaikutusta sidosryhmiensä kanssa sekä vahvistamalla edelleen aktiivisesti innovaatiot-mielikuvaa Suomen Yrittäjäopiston on mahdollista saada vielä parempaa luottamusta.
-On kerrassaan upeaa, että Suomen Yrittäjäopiston maine on pitänyt pintansa ollen edelleen hyvällä tasolla. Ammatilliseen koulutukseen ja koko koulutussektoriin on viime vuosina kohdistunut uudistuksia ja leikkauksia. Näidenkin muutosten keskellä kansalaisten mielikuvat Suomen Yrittäjäpistosta ovat pysyneet positiivisina. Suomalaiset osoittavat tukea ja luottamusta teihin. Se on todella arvokasta!, kertoo Yrittäjäopiston tuloksista Reputation and Trust Analyticsin asiantuntija Susanna Saarenpää.
Mikä Luottamus & Maine -tutkimus?
Ammattioppilaitosten Luottamus & Maine 2026 -tutkimuksessa tarkasteltiin ammatillisten oppilaitosten mainetta suomalaisten keskuudessa. Koko alan maine on pysynyt vakaana tasolla 3,37, ja luottamukseen vaikuttaa erityisesti koulutuksen laatu.
Reputation and Trust Analytics on tutkinut ammatillisten oppilaitosten mainetta Luottamus & Maine -mallilla vuodesta 2022.