Tiina Elovaara – Myynnin digiosaaja

Verkkokoulutus innosti hakukoneoptimoinnin pariin

Tiina Elovaara Janakkalan Turengista on tehnyt viimeiset 20 vuotta kaupan alan töitä, mutta mielessä oli alanvaihto.

Elovaara kävi hakemassa Suomen Yrittäjäopiston toteuttamasta Myynnin digiosaaja -työvoimakoulutuksesta uutta suuntaa työuralleen.

Nähdäksesi videoupotuksen sinun täytyy sallia tilastointi- ja markkinointievästeet.

Koulutus löytyi TE-toimiston sivuja selaillessa jo edellisenä kesänä. Koulutus jäi mieleen ja Elovaara hakeutui siihen. Alanvaihto on Elovaaralla ollut mielessä pidempään.

Nähdäksesi videoupotuksen sinun täytyy sallia tilastointi- ja markkinointievästeet.

Opiskelun aikana Elovaara innostui hakukoneoptimoinnista ja Google Analyticsin käytöstä.

Opiskelin viime keväänä avoimessa ammattikorkeakoulussa e-markkinointia. Myynnin digiosaaja -koulutuksesta ajattelin saavani ajatuksia siihen, mitä kaikkea digitaalinen maailman sisältää.

Tiina Elovaara

Nähdäksesi videoupotuksen sinun täytyy sallia tilastointi- ja markkinointievästeet.

Koulutuksen aikana Elovaara oppi käyttämään erilaisia hakukonenäkyvyyden työkaluja.

Kävi tuuri, että osasin kysyä melkein vahingossa työssäoppimispaikkaa. Siellä oli tarvetta juuri hakukoneoptimoinnille.

Tiina Elovaara

Nähdäksesi videoupotuksen sinun täytyy sallia tilastointi- ja markkinointievästeet.

Työssäoppimispaikassa Elovaara pääsi muun muassa käyttämään Shopify-verkkokauppa ja laatimaan metatekstejä, hakemaan avainsanoja ja parantamaan verkkokaupan tuotteiden näkyvyyttä.

Asia vei kyllä ihan mukanaan. Innostuin siitä niin paljon, että kävin lisäksi vielä maksullisen kurssin ilta-aikaan, koska jäi asioita, joista halusin saada lisää vastauksia.

Tiina Elovaara

Koulutus antoi varmuutta hakea digimarkkinoinnin töitä

Nähdäksesi videoupotuksen sinun täytyy sallia tilastointi- ja markkinointievästeet.

Osaamista on nyt helpompi sanoittaa

Heti koulutuksen jälkeen ei työpaikkaa ole löytynyt, mutta Elovaara on luottavaisin mielin tulevaisuuden suhteen.

Työssäoppimisen ja koulutuksen jälkeen Elovaaran on ollut helpompi hakea paikkoja, joissa kyseistä osaamista on tarvittu.

Nähdäksesi videoupotuksen sinun täytyy sallia tilastointi- ja markkinointievästeet.

Kokemuksen hankkimisen jälkeen kokonaisuus on hahmottunut ja itsevarmuutta hakea digimarkkinoinnin työtä.

Koulutusta niissä ei ole edellytetty, sillä työpaikka kouluttaa tehtäviin, mutta on ollut pohjaa ymmärtää, mitä digimarkkinoinnin työ on.

Nähdäksesi videoupotuksen sinun täytyy sallia tilastointi- ja markkinointievästeet.

Digimarkkinoinnin työssäoppimisjakson Elovaara pystyi tekemään lähes kokonaan verkon kautta. Työ oli pääosin itsenäistä verkon kautta työskentelyä, minkä lisäksi Elovaara pääsi muutamille messuille mukaan.

Huomasin, että etätyön tekeminen sopii minulle. Olen suunnitelmallinen ja ahkera ihminen, niin asiat tulevat tehtyä.

Elovaara suosittelee Myynnin digiosaaja -koulutusta digimarkkinoinnista kiinnostuneelle tai sellaiselle, jolla oma suunta on vielä epäselvä. Digiosaamisen taitoja hankkineella Elovaara näkee nimittäin olevan monia mahdollisuuksia työelämässä. Hän muistuttaa, että monessa työtehtävässä nykyään tarvitsee digimarkkinoinnin taitoja.

Monessa pienemmässä yrityksessä joutuu usein muiden töiden ohella tekemään digimarkkinointia. Tästä koulutuksesta sai siihen näkemystä.

Tiina Elovaara

Mielenkiinto kevytyrittäjyyteen

Nähdäksesi videoupotuksen sinun täytyy sallia tilastointi- ja markkinointievästeet.

Digimarkkinointikiinnostuksen lisäksi koulutus herätti Elovaarassa mielenkiinnon kevytyrittäjyyttä kohtaan. Hän pohtii, että digimarkkinointityötä voisi hyvin tehdä kevytyrittäjänä muun toiminnan ohessa.

Ihan kokonaan yrittäjäksi en rupeaisi, mutta kevytyrittäjänä voisi tehdä satunnaisesti näitä töitä. Olin aikaisemminkin ajatellut, että voisin laskutuspalvelun kautta myydä osaamistani, mutta en aiemmin ollut keksinyt, mitä se olisi. Nyt se on löytynyt.

Yrittäjä läppärin ääressä osallistumassa yrittäjäsparraukseen verkossa.

Kiinnostuitko Myynnin digiosaaja -koulutuksesta?

Myynnin digiosaaja verkossa -koulutuksessa vahvistat osaamistasi digitaalisesta myynnistä ja markkinoinnista. Opiskelet digitaalisten välineiden ja kanavien tuomia mahdollisuuksia myyntiin, markkinointiin ja asiakaspalveluun. Koulutus on osallistujalle maksutonta työvoimakoulutusta.