Menneenä syksynä sain mahdollisuuden matkustaa Andalusiassa, Espanjan maaseudulla. Reissussa kai rähjääntyy, mutta usein, kuten nytkin jotakin mielenkiintoista jää kotiin viemisiksi. Kyseessä ei toisiaankaan olleet matkamuistomyymälän jääkaappimagneetit, vaan ajatukset espanjalaisen maanviljelijän mielenmaisemasta. Kirjoittelin edellisessä blogissani suomalaisen viljelijän sukupolvien yli tapahtuvasta strategisesta suunnittelusta. Vertailukohtana tähän voin nyt sanoa, että espanjalainen kollega pärjää tässä kauas katsomisessa melkoisen hyvin.
Oliivipuun istuttajan lapsenlapset korjaavat ensimmäisinä tuon puun satoa! Tämä tieto tuli matkailualan ammattilaisen suusta viljelmien, siis oliivipuumetsien läpi ajellessamme. Ja pitäähän tuon välissä olevan sukupolvenkin elää tietenkin omien isovanhempiensa istuttamien oliivipuiden sadolla. Tuotantokasveja istutetaan siis vuosien ja vuosikymmenten kuluessa monessa vaiheessa. Luottamus jatkuvuuteen on oltava luja.
Oliivinviljely ja suomalainen metsätalous muistuttavat yllättäen pitkäjännitteisyydessään toisiaan, vaikka suomalaisen tukkipuun kiertoaika onkin oliivipuita pidempi. Myös sato perustuu havumetsässä koko kasvin hyödyntämiseen eikä hedelmien vuosittaiseen korjuuseen. Pitkäjännitteisyyttä kysyvät myös monet muut investoinnit, joilla määritetään maatilan toimintaa seuraaviksi vuosikymmeniksi ja seuraavien sukupolvien puolesta. Mukava huomata, että myös muualla ajatellaan, että maatila on omalla sukupolvella vain lainassa.
Mitä yhteistä on oliivipuun ja kuusen kasvattajalla?
Mikko Lääveri
yritystoiminnan kouluttaja
mikko.laaveri(a)syo.fi