Tukea, tietoa ja uusia näkökulmia muuttuvassa toimintaympäristössä

12.8.2026

Kolme henkilöä tutkii innossaan läppäriltä, mitä Turkisalan yrittäjien kehittymisen avaimet -hanke voi tarjota.

Turkisalan yrittäjien kehittymisen avaimet -hanke on tullut päätökseensä. Kun hanketta alettiin suunnitella, toimintaympäristö muuttui nopeasti. Epävarmuutta aiheuttivat markkinatilanne, kustannusten nousu, lainsäädännön muutokset ja alan tulevaisuuteen liittyvät kysymykset. Samalla yrittäjiltä nousi esiin tarve saada ajankohtaista tietoa, uusia näkökulmia sekä mahdollisuus keskustella muiden samassa tilanteessa olevien kanssa.

Hankkeen aikana järjestettiin 37 tilaisuutta, joihin osallistuttiin lähes 230 kertaa. Mukana oli yli 130 eri osallistujaa.

Tietoa ja näkökulmia liiketoiminnan kehittämiseen

Hankkeen aikana järjestettiin 37 tilaisuutta, joihin osallistuttiin lähes 230 kertaa. Mukana oli yli 130 eri osallistujaa. Hankkeessa käsitellyt aiheet rakentuivat pitkälti yrittäjiltä nousseiden tarpeiden ympärille. Tilaisuuksissa perehdyttiin liiketoiminnan suunnitteluun, strategiseen johtamiseen, verotukseen, rahoitukseen ja sijoittamiseen. Lisäksi tarkasteltiin markkinointia, asiakasymmärrystä ja median toimintaa sekä uusia liiketoimintamahdollisuuksia esimerkiksi energia-alan, aurinkovoiman, biokaasun ja maatalouden kokeilutuen näkökulmista. Myös yrittäjän hyvinvointi, työssä jaksaminen, viranomaisvaatimukset sekä alan toimintaympäristön muutokset olivat vahvasti esillä. Näiden teemojen kautta pyrittiin tarjoamaan yrittäjille sekä keinoja nykyisen liiketoiminnan kehittämiseen että näkökulmia tulevaisuuden vaihtoehtoihin

Monissa tilaisuuksissa arvokkaimpia olivatkin yhteiset keskustelut, kokemusten vaihto ja vertaistuki.

Kohtaamisia ja yhteyksiä yrittäjien tueksi

Hankkeen aikana huomattiin, että tiedon lisäksi yrittäjät kaipasivat mahdollisuutta keskustella ja tulla kuulluiksi. Monissa tilaisuuksissa arvokkaimpia olivatkin yhteiset keskustelut, kokemusten vaihto ja vertaistuki. Samalla syntyi uusia yhteyksiä yrittäjien, asiantuntijoiden ja päättäjien välille. Esimerkiksi europarlamentaarikko Elsi Katainen oli valmistautunut hankkeen tilaisuuteen huolellisesti ja perehtynyt turkiselinkeinon tilanteeseen. Tilaisuuden aikana hän madalsi kynnystä olla yhteydessä myös jatkossa, ja osa yrittäjistä sai hänen kauttaan lisätietoa EU:ssa valmisteltavista asioista sekä elinkeinoon vaikuttavista päätöksistä. Myös muiden puhujien yhteystietoja kysyttiin tilaisuuksien jälkeen omiin tarpeisiin. Myös useiden muiden asiantuntijoiden yhteystietoja kysyttiin tilaisuuksien jälkeen jatkokeskusteluja varten.

Materiaalipankkiin puolestaan koottiin asiantuntijoiden esitysmateriaaleja, oppaita, käsikirjoja ja muita aineistoja, joihin voi palata myös hankkeen päättymisen jälkeen.

Hankkeen opit ja materiaalit jäävät käyttöön

Tilaisuuksien lisäksi hankkeessa syntyi runsaasti materiaalia yrittäjien käyttöön. Hankkeen verkkosivuilla julkaistiin blogikirjoituksia tilaisuuksien keskeisistä teemoista ja keskusteluista. Materiaalipankkiin puolestaan koottiin asiantuntijoiden esitysmateriaaleja, oppaita, käsikirjoja ja muita aineistoja, joihin voi palata myös hankkeen päättymisen jälkeen.

Materiaaleissa käsitellään muun muassa liiketoiminnan kehittämistä, taloutta, markkinointia, energiainvestointeja, muuttuvaa toimintaympäristöä sekä uusia liiketoimintamahdollisuuksia. Yksi hankkeen tuotoksista on käsikirja turkistarha-alueiden ennallistamisesta ja uudesta käytöstä, joka kokoaa yhteen käytännön kokemuksia ja näkökulmia alueiden jatkokäytön suunnitteluun.

Hanke päättyy, mutta sen aikana syntyneet materiaalit, keskustelut ja verkostot jäävät elämään. Toivottavasti hankkeen aikana saatu tieto ja syntyneet yhteydet tarjoavat hyötyä vielä pitkään myös hankkeen päättymisen jälkeen.

Lämmin kiitos kaikille hankkeen tilaisuuksiin osallistuneille yrittäjille, asiantuntijoille, yhteistyökumppaneille ja muille toimijoille.

Hannu Laturi, Hankeasiantuntija

 

EU-logo: Euroopan unionin osarahoittama.
Leader Aisaparin logo.

Tutustu Agrin koulutuksiin