Tärkein johdettavasi

Monella yrittäjällä on johdettavanaan jotenkin hankala ihminen. Hänen motivaationsa vaihtelee, hän tuntuu usein keskittyvän ihan vääriin asioihin ja välillä hän tekee ilmiselvästi töitään ihan huonolla fiiliksellä. Mikä kummallisinta, tämmöinen johdettava löytyy monesti jopa yksinyrittäjän yrityksestä.
Tämä johdettava on yrittäjä itse.
Ja parhaimmillaan juuri tämä samainen henkilö on yrityksen draiveri, innovaattori, innostaja ja tuloksen tekijä.
Miten saamme itsestämme esiin parhaat puolet? Itsensä johtamista voi opetella ja sen avulla voi oppia tuntemaan itsensä ja löytämään itselleen sopivat käytännöt. Tässä muutama ajatus.
Pidä tavoitteet selvinä. Onko yritykselläsi selvät tavoitteet? Entä sinulla yrittäjänä? Mitä itse haluat elämältä ja yritystoiminnalta? Palveleeko tekemisesi niiden tavoitteiden toteutumista?
Selvät, konkreettiset tavoitteet auttavat etenemään tiettyyn suuntaan ja keskittymään tärkeimpään. Ne ruokkivat myös motivaatiota!
Yritykselle kannattaa määritellä selvät vuositavoitteet ja seurata niiden toteutumista säännöllisesti. Mieti myös, milloin työ täytyy aloittaa, jos sen on oltava valmis vaikkapa puolen vuoden kuluttua.
Elämässä ja työnteossa on kiireellisiä asioita ja tärkeitä asioita. Aina kiireelliset eivät ole tärkeitä, ja aina tärkeät eivät ole kiireellisiä. Niille tärkeille asioille, jotka eivät ole vielä kiireellisiä, pitäisi löytää aikaa ja sovitella niitä aikatauluun ennen kuin niistä tulee kiireellisiä. Tällaisia tärkeitä asioita voivat olla vaikkapa uuden palvelun kehittäminen tai uuden asiakkuuden avaaminen.
Hyviä rutiineja ei kannata väheksyä. Kun rutiininomaiset asiat hoituvat mahdollisimman vakioidusti, aikaa jää enemmän kaiken sellaisen tekemiseen, joka luo uutta ja tuo tulosta.
Aina kiireelliset eivät ole tärkeitä, ja aina tärkeät eivät ole kiireellisiä.
Yritystoiminta ei ole satasen juoksu tai edes maraton. Se on jotain paljon pitempää. Kukaan ei voi edetä kuukaudesta toiseen jatkuvalla maksimisykkeellä, vaan omat voimavarat on tärkeää tunnistaa, ruokkia niitä ja myös levätä välillä. Levänneet aivot toimivat paremmin!
Lopuksi – aika harva menestyy umpiossa. Keskustelu muiden kanssa luo uusia ideoita, antaa uusia näkökulmia ja voi luoda myös ihan konkreettisesti uusia yhteistyökumppaneita ja asiakkaita. Kannattaa aktiivisesti hakeutua verkostoitumaan.
Kukaan ei voi edetä kuukaudesta toiseen jatkuvalla maksimisykkeellä, vaan omat voimavarat on tärkeää tunnistaa, ruokkia niitä ja myös levätä välillä.
Yksi mahdollisuus vuorovaikutukseen ja uusien näkökulmien saamiseen on yrittäjä- ja johtamiskoulutus. Suomen Yrittäjäopiston koko koulutustarjonnan löydät nettisivuiltamme. Koulutuksissamme käsitellään esimerkiksi edellä kuvattuja aiheita.
Ehkäpä tuleva syksy olisi hyvä ajankohta ottaa aikaa yrityksen kehittämiseen käytännöllisen koulutuksen merkeissä!
