Taloudellista mielenrauhaa maatalousyrittäjille
Olen pohtinut viime aikoina, mikä tuo maatalousyrityksissä taloudellista mielenrauhaa? Elämme maatalouden osalta toimintaympäristössä, joka muuttuu jatkuvasti. Meillä on monia rajoittavia tekijöitä oman toiminnan kehittämisessä ja ennen kaikkea sen saamisessa mahdollisimman kannattavaksi. Tuotantokustannuksilla on taipumus nousta eikä niinkään laskea. Markkinahinnoilla on helposti päinvastainen käyrä. Silti meillä on mahdollista menestyä kohtuullisesti, lähes kaikilla.
Olipa tuotantosuunta mikä tahansa, toimintaa täytyy katsoa talouden silmälasien läpi. Miten paljon rahaa kuluu kiinteisiin ja muuttuviin kustannuksiin? Millä toimilla voisin saada lopputuotteelle paremman hinnan? Laajennetaanko tuotantoa, erikoistutaanko vai jääkö maatalousyrittäminen sivuelinkeinoksi. Nämä ovat kaikki strategisia valintoja. Olipa valinta mikä hyvänsä, kun sen on pohtinut nimenomaan omista lähtökohdista, oma toimintaympäristö tuntien, valinta on oikea.
Osan taloudellisesta mielenrauhasta tuo tarkkaan harkittu suunta, johon maatalousyritystä halutaan lähteä viemään. Tuotannon virittäminen tuotos-panos suhteessa mahdollisimman hyväksi on kannattavan yritystoiminnan pohja.
Kustannusten hallinta on tärkeä osa taloudellista mielenrauhaa. Jokapäiväisinä keinoina on tarkka budjetointi, kustannusrakenteen hyvä tunteminen ja ajantasainen kirjanpito. Nämä mahdollistavat reagoimisen, mutta ennen kaikkea ennakoimisen.
Investointien huolellinen suunnitteleminen ja toteuttaminen tuovat osansa taloudelliseen mielenrauhaan. Jos näissä tulee yllätyksiä kesken investoinnin, silloin nopea reagointi on valttia. Tarvittaessa voidaan neuvotella rahoittajan kanssa lisärahoituksesta tai maksuaikataulusta. Velkaantumisen pitää olla aina hallinnassa ja lainojen maksettavissa. Tietysti järkeviä investointeja täytyy tehdä, mutta talouden on oltava tasapainossa ennen suuria investointeja.
Olipa tuotantosuunta mikä tahansa, toimintaa täytyy katsoa talouden silmälasien läpi.
Katariina Kalliokoski
Riskienhallinnan merkitys on oleellinen, että kokee mielenrauhaa. Mikäli omilla toimilla voi vaikuttaa markkinahintoihin esim. tuotantosopimuksilla tai viljan hintojen kiinnittämisellä, se kannattaa tehdä. Riskien hallintaa on myös puskurin kerryttäminen yllättäviä menoja varten.
On totta, että mielenrauhan kokemus on yksilöllinen, toiset kestävät enemmän epävarmuutta kuin toiset. Mieti, mitä taloudellinen mielenrauha sinulle tarkoittaa maatalousyrittäjänä. Koetko sitä ja jos et, niin mitä voisit tehdä asian eteen?
Maatalousyrittäjän taloustaidot –hankkeesta saat eväitä taloudellisen mielenrauhan toteutumiseen.

