Kuulumisia INNOWinternational -hankkeesta

7.12.2023

Yrittäjäopiston toteuttama INNOWinternational -hanke alkaa olla loppusuoralla. Leader Liiverin rahoittaman hankkeen tavoitteena oli edistää talvitapahtumien kehittämistä Ilmajoen, Kurikan ja Seinäjoen alueella. Alla muutama poiminta viimeisimmistä kuulumisista.

Opintomatka Saksaan

Ekologisia ESLA-liikuntavälineitä suunnitteleva ja valmistava E.S. Lahtinen Oy on erinomainen esimerkki siitä, kuinka kannattaa tarttua tilaisuuteen ja hyödyntää kehittämishankkeiden tarjontaa. Hankkeen aikana järjestettiin opintomatka Etelä-Saksaan Inzelliin. Matkan tavoitteena oli tutustua alueen talvitapahtumiin ja verkostoitua paikallisten yrittäjien ja urheiluseurojen kanssa. 

Mukana matkalla oli ESLAn viennistä vastaava Sari Hirvelä, jonka mukaan matkan parasta antia oli matkailutoimijoiden tapaaminen.

– Alamäkikelkkailu eli Rodeln on tuttu laji Alpeilla, mutta Esla halusi tarjota heille vaihtoehdon. Miksi liikkua pelkästään alamäkeen, kun kelkkaa voi käyttää myös kulkuvälineenä?

– Toisekseen kaikki eivät halua tai osaa hiihtää, mutta potkukelkkailu soveltuu puolestaan kaikenikäisille ja -kuntoisille. Pääsimme esittelemään tuotetta kolmen kunnan matkailupäättäjille.

– Paikalla oli myös tapahtumajärjestäjä, joka innostui ajatuksesta yhdistää murtomaahiihto ja potkukelkkailu, toteaa Hirvelä tyytyväisenä reissulta löytyneisiin uusiin kontakteihin.

Jopa suoria kauppojakin päästiin tekemään!

Miksi liikkua pelkästään alamäkeen, kun kelkkaa voi käyttää myös kulkuvälineenä?

Uusi talvitapahtuma

Yhteistyö hankkeessa ESLAn kanssa jatkuu, kun Seinäjoen jääurheilukeskuksessa pilotoidaan joulukuussa uusi talvitapahtuma nimeltään Lakeuden Tripla.

Suunnistuksen ja luistelun lisäksi yhtenä lajina on potkukelkkailu. Seinäjoen Hiihtoseura, Rasti-Jussit ja Seinäjoen Urheilijat ovat olleet aktiivisesti mukana kehittämässä tapahtumaa. Viimein toteutusta päästään testaamaan käytännössä ja hiomaan tapahtumakonseptia.

Lakeuden Tripla – uusi talvitapahtuma

Erilaisia työpajoja ja valmennuksia

Ihmisten tavoittaminen ja osallistuminen tapahtumiin on tänä päivänä on haastavaa, kun niin monet asiat kilpailevat ajastamme. Hyvin suunniteltu ja toteutettu viestintä on kaiken lähtökohta.

Digitaalisen tapahtumamarkkinoinnin valmennus sai kiitosta käytännönläheisyydestään. Osallistujilla on taas uutta intoa ja eväitä markkinoinnin toteuttamiseen edustamiensa seurojen ja yhdistysten tapahtumien toteuttamisessa.

Eri kokoonpanoille järjestetyissä työpajoissa verkostoiduttiin ja heiteltiin ideoita uusiin talvitapahtumiin Leader Liiverin alueelle.

Voit bongata osan ideamyllyn tuotoksista blogin kuvituksena olevasta sanapilvestä.

Sanapilvi talviurheiluun liittyvistä sanoista.

Erityiskiitos rahoittajille Leader Liiveri ja Kuortaneen Säästöpankkisäätiö!

Kiitos kaikille hankkeeseen osallistuneille ja hyvää joulun odotusta!

Jiuliano Prisada.

Jiuliano Prisada
projektipäällikkö
jiuliano.prisada@syo.fi

Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto.
Leader Liiverin logo.
Kuortaneen sp säätiön logo