Kokemuksia kokeilutuesta, opiskelusta ja opinnäytetyöstä
Kun aloitin harjoitteluni Kokeile ja kehity -hankkeessa, minulla oli kiinnostus ymmärtää, miten maatalousyrittäjät suhtautuvat kokeiluihin ja millainen rooli kokeilutuella voisi olla maatilojen kehittämisessä. Taustallani on oma kokemus maatalousyrittäjänä, mikä toi aiheeseen luonnollista läheisyyttä. Ymmärrän hyvin, miten tiivistä ja kokonaisvaltaista maatalousyrittäjän arki on ja samalla miten tärkeää olisi löytää aikaa myös uudistumiselle. Harjoittelu tarjosi siihen hyvän näkökulman.
Pääsin tekemään työtä nimenomaan yrittäjien suuntaan, suunnittelemaan päiväkahvitilaisuuksia, sopimaan yritysvierailuja ja toteuttamaan yhteydenottoja. Samalla rakensimme tiimin kanssa kyselyn, jonka avulla halusin selvittää, miten kokeilutuki tällä hetkellä tunnetaan ja millaisiin asioihin sitä mahdollisesti hyödynnettäisiin. Tästä tulikin opinnäytetyöni tutkimus.
Kiinnostusta löytyy, mutta tukea kaivataan
Kyselyyn vastasi 28 maatalousyrittäjää Leader Aisaparin alueelta. Vastauksia tuli sekä sähköisesti että puhelimitse, ja monessa kommentissa toistuivat samat teemat. Kokeilutuki oli monelle vielä varsin vieras, mutta kiinnostusta sen hyödyntämiseen löytyi, kunhan hakeminen olisi selkeämpää. Useat yrittäjät näkivät mahdollisuuksia esimerkiksi energiaratkaisuissa, uusissa viljelymenetelmissä ja teknologian hyödyntämisessä. Toisaalta moni koki, ettei oma kehittämisidea ollut riittävän valmis tai että hakuprosessi tuntui hankalalta aloittaa.
Tulokset vahvistivat ajatusta siitä, että tuki voisi olla aidosti hyödyllinen, kun sen käyttöön on helppo tarttua. Moni yrittäjä toivoi yksinkertaista ja selkeää tietoa, esimerkkejä onnistuneista kokeiluista, tukea hakemuksen tekemiseen ja hieman sparrausta idean eteenpäin viemiseksi. Tämä on ymmärrettävää. Maatalous on ala, jossa työpäivät ovat pitkät ja muutokset tulevat usein nopealla aikataululla. Kehittäminen ei onnistu, jos lähtötilanne on epäselvä tai tuntuu liian kuormittavalta.
Kokeilutuki oli monelle vielä varsin vieras, mutta kiinnostusta sen hyödyntämiseen löytyi, kunhan hakeminen olisi selkeämpää.
Sari Sulkakoski
Kentältä syvempää ymmärrystä alueen yrittäjien tilanteesta
Harjoittelu ja opinnäytetyö tukivat toisiaan hyvin. Kentällä tehty työ antoi syvempää ymmärrystä siitä, millaisessa tilanteessa yrittäjät tällä alueella toimivat. Samalla tutkimus tarjosi hankkeelle konkreettista tietoa siitä, millaisia kehittämistarpeita ja esteitä kokeilujen tiellä on. Itselleni kokemus oli myös ammatillisesti tärkeä, se vahvisti kiinnostustani hanketyöhön ja siihen, miten kehittämistyötä voidaan tehdä yhdessä yrittäjien kanssa. Haluan tuoda esiin yhden ajatuksen, joka nousi vahvasti esiin tämän kokonaisuuden aikana. Maatalous on jatkuvassa muutoksessa, ja samalla sen tulevaisuus rakentuu yrittäjien omista valinnoista ja mahdollisuuksien hyödyntämisestä. Kokeilutuki voi olla yksi niistä työkaluista, joka auttaa ottamaan ensimmäisen askeleen johonkin uuteen, olipa sitten kyse pienestä kokeilusta tai uuden suunnan etsimisestä.
Kehittäminen alkaa uskalluksesta
Toivon, että opinnäytetyöstä ja harjoittelusta saatu tieto auttaa hanketta ja yrittäjiä kehittämään toimintaa eteenpäin. Ja ennen kaikkea toivon, että yhä useampi maatilayrittäjä saa mahdollisuuden kokeilla uutta silloin, kun idea tuntuu oikealta ja tilanne siihen sopivalta. Maataloudessa kehittäminen vaatii aina myös uskallusta, päätöksen siitä, että uskaltaa kokeilla jotain uutta ja katsoa, mihin se voi johtaa. Tätä tämä hanke pyrkii tukemaan.
Sari Sulkakoski
Agrologi (AMK), valmistuva
Maatalous on jatkuvassa muutoksessa, ja samalla sen tulevaisuus rakentuu yrittäjien omista valinnoista ja mahdollisuuksien hyödyntämisestä.
Sari Sulkakoski
Kokeile ja kehity – uusia mahdollisuuksia maatiloille on Euroopan unionin osarahoittama hanke Leader Aisaparin alueella. Hanketta toteuttaa Suomen Yrittäjäopisto.

