Kansanedustaja Kurvinen avasi keskustelua turkisalan lainsäädännöstä ja lobbaamisesta

30.12.2024

Antti Kurvinen Turkishankkeen aamupalatilaisuudessa.

30. joulukuuta 2024 pidettiin Lentohotellin ravintolassa aamupalatilaisuus, joka keräsi turkisalan yrittäjiä keskustelemaan ajankohtaisesta lainsäädännöstä ja lobbaamisen roolista. Kansanedustaja Antti Kurvinen piti puheenvuoron, jossa hän käsitteli Suomen ja EU:n lainsäädännön vaikutuksia turkisalan yrittäjiin. Hän nosti myös esille, millaista keskustelua eduskunnan käytävillä käydään turkisalan kieltämistä ajavasta aloitteesta ja mitä ajattelee esimerkiksi luopumistuesta. 

Kurvinen esitteli ajankohtaisia lainsäädännön muutoksia ja niiden mahdollisia vaikutuksia turkisalaan, erityisesti EU-tasolla tapahtuvien sääntömuutosten osalta. Keskustelussa nousi esiin, miten lainsäädäntö voi hankaloittaa turkisalan yrittäjien toimintaedellytyksiä ja millaisia tulevaisuuden muutoksia on odotettavissa. 

Antti Kurvinen Turkishankkeen aamupalatilaisuudessa.

Heräsi myös kiinnostava keskustelu lobbaamisen merkityksestä turkisalan näkökulmasta. Miten turkisalan yrittäjät voivat vaikuttaa lainsäädännön kehitykseen ja saada äänensä kuuluviin lainsäätäjille? Kurvinen kuuli osallistujilta vinkkejä ja evästyksiä siitä, miten hän voisi tai miten hänen tulisi edistää turkisalan yrittäjien asiaa ja tuoda esiin alan tarpeita muille kansanedustajille ja päätöksentekijöille.

Tämä aamupalatilaisuus tarjosi turkisalan yrittäjille arvokasta tietoa lainsäädännöstä ja konkreettisia neuvoja lobbaamiseen. Verkostoitumisen ja keskustelun avulla osallistujat saivat äänensä kuuluviin. Tilaisuus mahdollisti vaikuttamisen päättäjään, joka voi osaltaan tehdä työtä turkisalan tulevaisuuden kehittymisen kannalta tärkeisiin päätöksiin. 

 

EU-logo: Euroopan unionin osarahoittama.
Leader Aisaparin logo.

Tutustu Agrin koulutuksiin