Investointien suunnittelulla kilpailukykyiseen ja kannattavaan yritystoimintaan

4.4.2023

Kevään aikana on jälleen pitkän odotuksen jälkeen avautumassa uuden ohjelmakauden investointihaku, jolloin maatilat pääsevät tekemään kauan kaivattuja perusparannuksia ja kehitysinvestointeja yritystoimintaan. Investoinnit ovatkin koko laajuudessaan ja tarpeellisuudessaan yritystoiminnan kannalta melkeinpä aina välttämättömiä.

Suunnitteluvaiheessa kannattaa kuitenkin viivähtää rauhassa kehitys suunnittelun äärelle ja pohtia, mitä etuja investointi tilalle toisi. Laskelmien kautta voidaan varmistua tarkemmin siitä, että investointi toisi juuri sitä kehitystä mihin maatilalla halutaan tulevaisuudessa suunnata ja siksi investointeja suunniteltaessa katse kannattaakin pitää aina muutaman vuoden päässä nykyhetkestä.

Kuulokkeiden kuvake.
Kuuntele blogi äänitteenä tästä

Vallitsevassa markkinatilanteessa on saattanut muodostua viime aikoina painetta saada kehitystä aikaiseksi, jolloin hyvät ja parempaakin paremmat tarjoukset vilisevät maatilayrittäjien arkeen. Silloin kysytäänkin malttia ja tarjouksen viimeinen voimassaolopäivä ei välttämättä ole aina se paras mahdollinen hankinta-aika.

Mitä investoinnin suunnitteleminen sitten vaatii? Investointi on aina prosessi, on se sitten iso tai pieni, olisi se kuitenkin hyvä suunnitella perusteellisesti ja antaa sille riittävästi aikaa. Huomiota olisi hyvä kiinnittää seikkoihin, kuten erilaisten lupien tai sopimusten tarpeeseen, niiden saamiseen asetettuja aikatauluja, omarahoitusosuutta, tuotannon kapasiteetin riittävyyttä, peltomäärää tai työntekijöiden palkkausta.  Tähän varautuminen tarkoittaa aina pitkäjänteistä suunnittelua ja asioiden puntarointia eli ei voida tarttua vain hetkeen, jolloin tilanne sitä vaatii, vaan investoinnit on suunniteltava aina tulevaisuutta ajatellen. Ensisijaisesti kehityksen pitäisi tukea tulevaisuuden maatilaa kannattavampaan, kilpailukykyisempään ja vastuullisempaan suuntaan, vanha sanonta ”hyvin suunniteltu on jo puoliksi tehty” ei taida vieläkään olla pois muodista.

Sari Kentta.

Sari Kentta

yritystoiminnan kouluttaja

sari.kentta(a)syo.fi

Tutustu Agrin koulutuksiin