Arkipäivän valinnat ovat osa strategiaa

Strategia sanana vilahtelee nykyään joka paikassa. Se voi tuntua hankalasti ymmärrettävältä ja turhalta maatalousyrityksessä. Yksikertaisesti strategia on toimintasuunnitelma siitä, mitä maatila tavoittelee ja miten niihin tavoitteisiin päästään.
Toimintasuunnitelma hyvin mietittynä antaa suuret raamit yrityksen suunnalle, investoinneille ja henkilöstön tarpeelle. Strategia olisi hyvä olla paperilla. Jos se jää keskusteluasteelle, voi helposti tulla unohduksia, väärin ymmärryksiä ja asiat eivät etene suunnitellusti. Myös toteutuksen suunnittelu on helpompaa, kun asia on mietitty kirjallisesti.
Toimintasuunnitelman ja suunnan pohtiminen kannattaa tehdä huolella. Kuuntelin taannoin podcastia päätöksenteosta, jossa oivallisesti kehotettiin pohtimaan ja puntaroimaan isoja päätöksiä huolella ja perustellen. Isot päätökset viitoittavat arkipäivän valintoja. Kun isot päätökset on tehty, ei energiaa siis kulu niin paljon arkipäivän “pieniin päätöksiin” eli valintoihin. Isot päätökset viitoittavat valintoja, niinhän tapahtuu esim. Investointien, tuotannon suunnan muutosten ja omistajan vaihdosten kohdalla.
Strategia auttaa päätöksen teossa, koska siinä on pureskeltu ja pohdittu asiat huolella ja valittu paras mahdollinen suunta yritystoiminnalle. Miten pysytään sitten suunnitelmassa? Entä jos suunnitelma ei ole toteutuskelpoinen? Miten huomioidaan inhimilliset resurssit, kuten yrittäjän hyvinvointi ja työkyky sekä perhe?
Silloin, kun maatilan strategiaa mietitään, on tärkeää ottaa huomioon yrittäjän omat henkilökohtaiset resurssit ja ajatukset. On paikallaan pohtia ajankäyttöä. Meneekö kaikki aika suorittavaan tekemiseen vai jääkö aikaa uusille ideoille, kehitysehdotuksille tai palautumiselle ja perheen kanssa olemiselle?
Pitkän aikavälin toimintasuunnitelmaa toteuttaa arkipäivän töiden organisointi ja toteutus sekä päätökset, jotka tukevat suuntaa, jota kohti ollaan menossa. Ovatko maatilan rutiinit kunnossa? Ollaanko sesongeissa pellolla oikeaan aikaan, tehdäänkö kaikki muutkin työt oikea-aikaisesti?
Organisoinnilla on iso merkitys maatilan strategian toteutumisessa. Tehtävälistaukset, vuosikellot, viikkosuunnitelmat ja –palaverit, henkilöstön mitoitus, toimistopäivät, mitä kaikkea se kunkin tilalla tarkoittaa. Kaikki se, mikä tukee sitä, että tärkeät työt tulee tehtyä oikealla aikaa. On keksittävä keinot, jolla pidetään maatilan pakka kasassa ja hallinnan tunne. Muuten päivät kuluvat tulipaloja sammutellessa ja paikasta toiseen säntäillessä. Tällöin pitkän aikavälin tavoite helposti hämärtyy ja yrittäjä itse voi uupua tai menettää motivaation tehdä työtä.
Siksi on tärkeää pysähtyä tarkastelemaan valittua suuntaa tasaisin väliajoin. Onko tila saavuttanut tavoitteensa? Mitä asioita viilataan seuraavaksi? Voinko yrittäjänä hyvin? On tehtävä uusia päätöksiä ja valintoja uudesta suunnasta, jos jokin ei toimikaan, niin kuin oli ajateltu. Maatilan strategia ei ole irrallinen suunnitelma, vaan se näkyy jokaisessa arkipäivän valinnassa – juuri niissä hetkissä, joissa päätetään, miten aika käytetään, mitä tehdään seuraavaksi ja millä tavalla edetään kohti pitkän aikavälin tavoitteita.