Vaihda ajatuksia maatilavalmentajan kanssa!

MaatilaCoachit

Valitse MaatilaCoach-verkostostamme juuri sinulle yrittäjänä tai omalle tilallesi sopivin coach! Voit olla yhteydessä coachiin suoraan tai kauttamme.

MaatilaCoach-verkostoa koordinoi ja kouluttaa Suomen Yrittäjäopisto.

Ari Nopanen

Maatilavalmentaja Ari Nopanen

Toimin ProAgriassa talouden ja johtamisen asiantuntijana sekä konsulttina. Kokemusta maatilojen talousjohtamisesta on kertynyt jo 20 vuoden ajan eri tuotantosuuntien parissa työskennellessä koko Suomen alueella. Lisäksi toimin valmentajana talouteen sekä yrityksen strategiseen johtamiseen liittyvien sisältöjen osalta. Koulutukseltani olen maatalous-metsätieteiden maisteri, agronomi ja pääaineena maatalousekonomia. Lisäksi toimin maatalousyrittäjänä kotitilallani Haminassa.

Ota yhteyttä!

Minut tavoittaa puhelimella
p. 0400 432 582 ja sähköpostilla ari.nopanen(a)proagria.fi

Heikki Kangas

Maatilavalmentaja Heikki Kangas

Vahvuuksinani koen pitkäaikaisen kokemukseni rahoituksesta ja teollisuusyritysten johtamisesta Suomessa ja Ruotsissa. Lisäksi olen ehtinyt olla maatilaneuvonnan piirissä runsaat kaksi vuotta.

Henkilöstöhallinnolla on kasvava merkitys yrityksen johtamisessa. Kouluttautumisessani henkilöstöhallinto on muodostanut merkittävän osan.

Uskon, että minulla on valmiuksia ymmärtää maatilayrittäjän vaativia haasteita tänä päivänä oman taustani avulla maatilayrittäjäperheen kasvattina. 

Roolini maatilavalmentajana on toimia luotettavana yhteistyökumppanina yrittäjälle ja auttaa häntä suunniteltujen tavoitteiden saavuttamisessa. Tämä tarkoittaa myös auttaa yrittäjää välttämään karikoita esimerkiksi investointien ajoittamisessa otolliseen aikaan. Tavoitteena on, että yrittäjä saa aikaan kohtuullisen tuloksen kohtuullisella työmäärällä.

Lopputuloksena tulee olla yrittäjän ja hänen perheensä hyvinvointi – henkisesti ja taloudellisesti.

Ota yhteyttä!

Heikki Kangas,
Saunionkuja 3 A 6, 60100 Seinäjoki,
p. 040 7752062, heikki(a)se-fi.fi

Henna Mero

Maatilavalmentaja Henna Mero

Olen kokenut kehittyvien maitoyritysten johtamisen ja tuotantotalouden asiantuntija ja valmentaja. Myös esimiestyö on minulle tuttua. Tällä hetkellä työskentelen Maitoyrittäjät ry:ssä maitotilojen kilpailukyvyn kehittämisen parissa. Tuon käyttöösi laajan kotimaisen yhteistyö verkostoni lisäksi myös kansainvälisiä verkostoja, ja toimin Euroopan Maidontuottajien Suomen Starina (partner of the Scientific Team for Analysis and Research). Seuraan avainpaikalta kansainvälisen ja suomalaisten maitotilayritysten kilpailukyvyn ja tuotantokustannusten kehittymistä ja saan tietoa onnistuneista käytännöistä maailmalta. 

Vain ihmisiä voi johtaa ja ihmiset tekevät tuloksen. Olen valmis auttamaan sinua löytämään tavoitteesi sekä kehittymään ihmisten johtamisessa, tuotantotalouden prosesseissa ja toiminnan jatkuvassa parantamisessa. Hyödynnän valmennuksessa erityisesti lean -johtamisen ideologiaa ja työkaluja. 

Kirkastetaan ensin yhdessä tahtotilasi yrittäjänä ja lähdetään sitten kehittämään yritystoimintaa sen vaatimaan suuntaan. 

Ota yhteyttä!

Henna Mero,
Jyrä 2, 40520 Jyväskylä,
p. 040 589 6202, henna.mero(a)maitoyrittajat.fi
www.maitoyrittajat.fi (sivu avautuu uuteen välilehteen)

Ilkka Raukola

Maatilavalmentaja Ilkka Raukola

Meillä kaikilla maatilayrittäjillä on oma polkumme ja oma tapamme suhtautua omaan maatilayritykseemme. Meillä ei ole pomoa, joka sanoisi mitä tehdä. Ihan itse joutuu päättämään, eikä se aina ole helppoa.

Joskus voisi vaihtaa ajatuksia luotettavan henkilön kanssa siitä, onko suunnitelmissa mitään järkeä. Jonkun sellaisen kanssa, joka olisi itse innostunut ja osaisi innostaa. Jonkun, joka on jo maailmaa nähnyt ja asioita kokeillut. Mutta joka on säilyttänyt positiiviseen asenteen sekä uteliaan luonteen. Joka osaa myös laskea ja ymmärtää liikemaailman lainalaisuuksia.

Onkohan sellaista olemassakaan? Ota yhteyttä ja kysy.

Ota yhteyttä!

Ilkka Raukola,
Suomen Yrittäjäopisto, kouluttaja
Ruokosen Rapu, maaseutuyrittäjä
p. 050 570 7199, ilkka.raukola(a)syo.fi

Jari Hautamäki

Maatilavalmentaja Jari Hautamäki

Jari Hautamäki on kokenut Itsensä johtamisen kehittäjä. Hän on kotoisin maatilalta, ja maaseudun elämä on vaikuttanut häneen nuoresta pitäen. Jarin erityisosaaminen tapahtuu ihmismielen parissa, johtamisen- ja yhteisöjen kehittämisessä. Jarin tuella asiakas saa varmuuden tuottavaan johtamistyöhön, hän taitaa keskustelut ja välineet maatilan liiketoiminnan Vision, Strategian ja Mission jäsentämiseen.

Ota yhteyttä!

Lisätietoja www.hautamakitraining.fi (linkki avautuu uuteen välilehteen)

Jenni Koski

Maatilavalmentaja Jenni Koski

Pidän sanasta emäntä, koska se kuvaa mielestäni juurevaa tekemistä, perinteikästä toimintaa, mutta myös eteenpäin katsovaa vahvuutta ja uudistumiskykyä.

Olen itse tällainen maatilan emäntä, yrittäjä sekä myös yritystoiminnan kouluttaja. Olen toiminut pitkään maatalouden kehittämistehtävissä sparraten, tukien ja etsien uusia liiketoimintamahdollisuuksia, yhdessä yrittäjien kanssa tietenkin. Tiedän omankin kokemuksen kautta, että ihmisten rooli ja johtaminen yritystoiminnassa on arvokkainta kaikessa. Minusta saa luotettavan keskusteluttajan, jolle villitkään ideat eivät ole vieraita.

Maataloutta ei ole keksitty vielä valmiiksi, joten oman toiminnan kehittäminen totutusta poikkeavillakin tavoilla on sallittua, liiketoiminnallista potentiaalia unohtamatta! Otathan yhteyttä!

Ota yhteyttä!

Jenni Koski
Yritystoiminnan kouluttaja, Suomen Yrittäjäopisto
p. 050-5541440, jenni.koski(a)syo.fi
www.instagram.com/koskijenni
https://www.linkedin.com/in/koskijenni/ (linkit avautuvat uuteen välilehteen)

Juho Pikkarainen

Maatilavalmentaja Juho Pikkarainen

Työtehtäviini kuuluvat monipuolisesti maatilojen kehittäminen sekä talouden ja tuotannon suunnittelu. Niihin sisältyvät esimerkiksi investointeihin liittyvät tai pankkien edellyttämät laskelmat. Lisäksi teen tukijärjestelmiin liittyviä asiantuntijapalveluja sekä muita maatalouden asiantuntijan tehtäviä tarpeen mukaan. Teen mielelläni ja luontevasti yhteistyötä eri tahojen kanssa. 

Ota yhteyttä!

Juho Pikkarainen
Maatili Oy
Pitkälahdenkatu 1, 74120 Iisalmi
p. 0400 906231, juho.pikkarainen(a)maatili.fi
www.maatili.fi (linkki avautuu uuteen välilehteen)

Kaija Ala-Luukko

Maatilavalmentaja Kaija Ala-Luukko

Olen työskennellyt parikymmentä vuotta maatilojen talousasioiden parissa. Kokemusta on kertynyt verotusasioista sekä kaikista maatalousyrittämiseen liittyvistä tilanteista tilan pidon aloittamisesta hallittuun alasajoon asti. Erityinen mielenkiinnon kohteeni ovat maatilojen sukupolvenvaihdokset.

Ota yhteyttä!

Kaija Ala-Luukko,
p. 040 832 3521,
kaija.ala-luukko(a)proagria.fi

Mikko Lääveri

Maatilavalmentaja Mikko Lääveri

Olen Mikko Lääveri, yritystoiminnan kouluttaja ja maatilayrittäjä. Minulla on kokemuksen tuomaa laaja-alaista näkemystä ja maatalouden tuntemusta, mutta myös palavaa kiinnostusta pallotella uusia ratkaisuja ja toimintatapoja.

Erityisosaamistani ovat talouden ja tuotannon kokonaisuudet niin perinteisen maatalouden piirissä kuin muuhun yritystoimintaan yhdistettynä. Kanssani on helppo keskustella maatilan talouden pulmakysymyksistä, toiminnan uudelleen järjestelyn vaihtoehdoista tai tilan kokonaisvaltaiseen kehittämiseen liittyvistä asioista

Ota yhteyttä!

Mikko Lääveri, agronomi, Orivesi,
p. 040 637 8818, mikko.laaveri(a)syo.fi

Minna Rintamäki

Maatilavalmentaja Minna Rintamäki

Kaipaatko ulkopuolista sparrausapua omaan esimiestyöhösi? Toimiiko työyhteisösi ja työsi sujuvasti, vai pitäisikö jotain kohtaa viilata? Entä haluatko tuulettaa ajatuksiasi esimerkiksi maidontuotantoprosesseihin liittyvissä asioissa?

Jos vastasit johonkin kysymykseen ”kyllä”, niin voisin olla sinulle avuksi. Auttaisin sinua erityisesti kehittämään omia esimiestaitojasi. Työn tehostamiseen ja tuotannon kehittämiseen voin tarjota sinulle erilaisia työkaluja ja tapoja, esimerkiksi Lean-ajattelua hyödyntäen.

Ota yhteyttä!

Minna Rintamäki, agronomi
Suomen Yrittäjäopisto, yritystoiminnan kouluttaja
p. 040 646 8819, minna.rintamaki(a)syo.fi

Reima Luomala

Maatilavalmentaja Reima Luomala

Oma taustani on elintarviketeollisuudessa ja maito-osuuskunnan johdossa. Minulla on kohtuullinen perusymmärrys maataloudesta, etenkin kotieläintuotannosta. Vahvuuteni on kokemus elintarviketeollisuudessa. Tunnen teollisuuden prosessit ja vähittäiskaupan toimintalogiikan.

En ole ihmeidentekijä, mutta pystyn ohjaamaan valmennettavaa kohti päämäärää, ja löytämään vaihtoehtoisista etenemismalleista juuri sen parhaan. Auttamaan turhan karsinnassa ja oleellisen löytämisessä. 

Minulla on annettavaa etenkin sellaisessa tapauksessa, missä halutaan nostaa jalostusastetta, mahdollisesti tuotteistaa tilan tuotantoa. Tai sitten suoraviivaistaa ja yksinkertaistaa toimintaprosesseja.

Ota yhteyttä!

Reima Luomala, Yritysvalmentaja
A&R Luomala Oy
p. 050 384 0789, luomalar(a)gmail.com tai reima(a)arluomala.fi

Sampo Manninen

Maatilavalmentaja Sampo Manninen

Sampo Manninen on monet maatalous- ja viestintäyrittäjyyden käänteet kokenut valmentaja, jonka aito läsnäolo avaa polun uuden oivaltamiselle. Maatalouden lisäksi Sampolla on kokemusta niin start-up yrityksen kansainvälistämisesta kuin monikansallisten suuryritysten globaalista kehittämisestä jo yli kolmen vuosikymmenen ajalta. Sampo kuuntelee erityisen herkällä korvalla yrittäjän omaa jaksamista ja haastaa oivaltamaan uutta. 

Ota yhteyttä!

Sampo Manninen, President, CEO
Pixoi Ltd
p. 040 515 0880
www.pixoi.com (sivu avautuu uuteen välilehteen)

Sini Piintilä

Maatilavalmentaja Sini Piintilä

Sini Piintilä on työelämän kehittämiseen intohimolla keskittynyt valmentaja ja sivutoiminen maatilayrittäjä. Sini on coach, joka tekee töitä asiakkaan tavoitteiden ja ehkä vielä esiin kaivautumattoman potentiaalin eteen. Hän haastaa oivaltamaan yrittäjän vahvuudet ja uudet vaihtoehdot.

Sinin parhaita puolia ovat luotettavuus, innostaminen ja positiivisuus – Hän raivaa kanssasi oman mielesi esteitä, jotta tunnistat kykysi ja näet mahdollisuutesi!

Ota yhteyttä!

Sini Piintilä, Vaskooli Coaching
p. 040 575 3629, sini.piintila(a)vaskooli.com

Tervetuloa kurkkaamaan myös nettisivut ja Linkkari:
www.vaskooli.com (linkki avautuu uuteen välilehteen) https://www.linkedin.com/in/sini-piintila/ (linkki avautuu uuteen välilehteen)

Vuokko Kraatari

Maatilavalmentaja Vuokko Kraatari

Olen Vuokko Kraatari yritystoiminnan kouluttaja ja maatilayrittäjä.

Intohimonani ovat keskustelut sekä toisten ajatusten kuuntelu. Erityisosaamistani ovat talous ja tuotantoprosessit. Osaan ja haluan kyseenalaistaa esimerkiksi resurssien riittävyyden ja tehokkuuden erilaisia ratkaisuja mietittäessä.

Katson aina kokonaisuuksia, kun mietitään maatilayritysten eri kehittämisvaihtoehtoja. Hyvä kokonaisuus koostuu taloudesta, tuotannosta ja ihmisistä. Yhdessä voimme sovittaa nämä palaset kohdalleen.

Ota yhteyttä!

Vuokko Kraatari,
p. 040 667 2236, vuokko.kraatari(a)syo.fi

Mukaan MaatilaCoachiksi?

Haemme MaatilaCoach-verkostoon lisää asiantuntijoita. Verkostossa oleville tarjoamme:

  • Koulutuksen MaatilaCoach-verkostossa toimimiseen (starttikoulutus)
  • Vuosittaisen verkostoitumis- ja koulutustilaisuuden yhdessä muiden coachien kanssa
  • Keskitettyä markkinointiviestintää asiakkaille MaatilaCoach-palvelusta ja MaatilaCoacheista.
MaatilaCoach - pallotteluseinä ajatuksillesi

Kysy lisää ja lähde mukaan!

Kysy lisätietoja

Ilkka Raukola.

Raukola Ilkka

yritystoiminnan kouluttaja
Puhelin: 050 570 7199
Sähköposti: ilkka.raukola(a)syo.fi
Päivi Mäkinen.

Mäkinen Päivi

koulutuspäällikkö, agri
Puhelin: 050 342 9350
Sähköposti: paivi.makinen(a)syo.fi