Työllistä taidolla, kaksi miestä tutkii puhelimesta palvelua.

Yksinyrittäjien ja mikroyrittäjien Työllistä taidolla -neuvonta jatkuu poikkeusaikanakin

Työllistä taidolla -palvelu tarjoaa käytännön neuvoja työn ostamiseen

Työllistä taidolla -palvelu jatkuu normaalisti poikkeusajasta huolimatta. Suomen Yrittäjäopisto toteuttaa yksinyrittäjien ja mikroyrittäjien palvelua kasvokkaisin tapaamisin viranomaisten ohjeet huomioiden tai kätevästi etävälinein.

– Etävälineet ovat jo osoittaneet toimivuutensa, ja kokemukset ovat hyviä, kertoo palvelun asiantuntija Pekka Käyhkö Suomen Yrittäjäopistolta.

Perusasiat haltuun työntekijän palkkaamisesta ja työnantajana toimimisesta

Työllistä taidolla -palvelusta yksinyrittäjä ja mikroyrittäjä saavat neuvontaa työn hankkimiseen ja muun muassa työnantajuuteen liittyvissä asioissa.

– Käsittelemme yrittäjän  tarpeiden mukaan myös esimerkiksi lomautuksiin ja irtisanomisiin, nollatuntisopimuksiin ja TE-toimiston tukiin liittyviä asioita.

Palvelussa tulevat tutuiksi työnantajana toimimisen perusasiat kuten kirjallinen työsopimus ja koeajasta sopiminen. Yrittäjän tulee tietää oikeat menettelytavat myös lomautuksissa ja irtisanomisissa.

Tämän hetken poikkeustilanteessa työlainsäädäntöön tehdyt poikkeukset ja ajankohtainen tieto ovat esillä tapaamisissa. Työehtosopimusten yleissitovuuden merkitys käydään läpi ja katsotaan asiaa yrittäjän näkökulmasta.

Työn teettämisen eri vaihtoehdot

Tällä hetkellä työn teettämiseen joustavimpia mahdollisuuksia yrittäjän näkökulmasta tarjoavat erityisesti työvoiman vuokraus ja työn ostaminen kevytyrittäjältä tai toiselta yrittäjältä. Tällöinkin on tärkeää laatia hyvä sopimus toimeksiannon toteuttajan kanssa.

– Palvelussa esittelemme mallisopimuksia ja niitä voidaan tarpeen mukaan muokata kunkin tarpeen mukaan.

Palvelussa yrittäjä saa hyvän katsauksen työvoimanvuokraus- ja laskutuspalveluyrityksistä ja siitä, miten toimia niiden kanssa käytännössä.

– Kaikissa työn ostamisen tilanteissa teemme yhdessä yrittäjän kanssa kannattavuusvertailun. Pohdimme yhdessä yrittäjän kanssa, mikä vaihtoehto on kannattavin ja vähiten riskejä sisältävä.

– Kaikissa työn ostamisen tilanteissa teemme yhdessä yrittäjän kanssa kannattavuusvertailun.

Pekka Käyhkö, Suomen Yrittäjäopisto

Markkinointi- ja liiketoimintaosaaminen avainasemassa

Nykyisessä tilanteessa korostuu yrityksen markkinointi ja yrittäjän liiketoimintaosaaminen.

– Suomen Yrittäjäopiston palveluntuottajien taustan ja osaamisen ansiosta voimme sparrata yrittäjää myös muissa kuin työn ostamiseen liittyvissä asioissa. Autamme yrittäjiä näin laaja-alaisesti, sanoo Pekka Käyhkö.

Tälläkin hetkellä onnistunut työn tekijän löytäminen lähtee hyvistä rekrytointikanavista riippumatta siitä, millä tavalla työtä ostetaan.

– Käymme kanavat kattavasti läpi ja ohjaamme yrittäjän hänelle sopivimman kanavan äärelle. Myös verkoston merkitys korostuu hyvän tekijän löytymisessä.

Konkreettinen suunnitelma ja kattavasti tietoa

Työllistä taidolla -palvelusta syntyy yrittäjälle perusneuvonnan jälkeen konkreettinen etenemissuunnitelma. Yrittäjä saa myös käyttöönsä avoimen materiaalipankin, joka täydentää neuvontaa ja johon voi rauhassa tutustua.

Työllistä taidolla -palvelu on yrittäjälle maksutonta ja jatkuu 6 kuukauden ajan ilmoittautumisesta. Palvelu ei velvoita palkkaamaan työntekjiää. Palvelu voidaan järjestää kätevästi etävälinein.

Palveluun ilmoittaudutaan TE-toimiston kautta.

Palvelun tarjoavat valtakunnallisesti Uudenmaan ELY-keskus ja TE-toimisto. Suomen Yrittäjäopisto toimii palveluntarjoajana ja palvelee yrittäjiä valtakunnallisesti suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.

Lue lisää palvelusta sivuiltamme.

Arkistot