nuoli-alas-ylos-80-sininen

Kädentaitojen koulutukset keskiajalta nykyaikaan

toukokuu 29, 2019

Keskiajalla käsityöläisammatin salaisuudet opittiin työskentelemällä mestarin verstaassa. Mestari sai ottaa vain sen verran oppipoikia kuin kykeni opettamaan. Oppipoika työskenteli verstaalla ylläpitoa vastaan, kunnes saavutti kisälliltä edellytettävät taidot. Kisälliksi ylennetty oli jo palkkaa ansaitseva. Kisälli saavutti mestarin arvon, kun taidot katsottiin riittäviksi ja kun mestari kykeni luopumaan edullisesta työntekijästä. Mestarin arvon saatuaan kisälli saattoi perustaa oman verstaan.

 

Keskiajan käytännöistä voi ottaa mallia

Suomessa puu- ja verhoilualoilla on pitkät oppipoika-kisälli-mestari -perinteet. Koulutukset toteutetaan usein työpaikoilla, verkossa, osin lähiopetuksena, oppisopimuksella ja näiden eri yhdistelmillä. Näin voi jokainen hankkia joustavasti työelämässä tarvittavaa ammattiosaamista. Esimerkiksi nykyaikaiseksi artesaaniksi kouluttautuvat oppivat puu-, verhoilu- ja sisustusalan työpaikoilla, oppilaitoksessa ja verkossa. Osaamisvaatimukset vaihtelevat tutkinnosta, osaamisalasta ja työtehtävistä riippuen.

 

Puutuoteteollisuudessa osaamisvaatimukset kasvavat

Puutuotealan osaamisvaatimukset kasvavat tehokkuusvaatimusten ja digitaalisuuden myötä. Työtehtävät alalla vaihtelevat, mutta kaikissa töissä tarvitaan tietotekniikan perusosaamista. Monissa tehtävissä tarvitaan automaation, robotiikan, tuotannon ja koneiden ohjelmoinnin sekä kunnossapidon osaamista.

 

Verhoilijalla tulee olla tietoa yrittäjyydestä ja liiketoiminnasta

Verhoilijat toimivat usein yksityisinä elinkeinonharjoittajina ja yrittäjinä. Teollisuudessa verhoilijan on kyettävä tarkkaan verhoilutyöhön ja tuotannon työrytmiin. Perinteisessä verhoilutyössä tulee osata myös vanhat käsityötavat. Verhoilutöissä on eduksi, kun osaa korjata ja entisöidä vanhoja huonekaluja. Verhoilun erikoisosaajia ovat ajoneuvoverhoilijat, jotka tekevät autojen, veneiden, moottoripyörien ja asuntovaunujen uudelleenverhoilua tai entisöintiverhoilua.

 

Sisustusala sisältää useiden alojen osaamista

Sisustusalan työtehtäviin voi sisältyä erilaisia sisärakennustöitä, maalaus- ja päällystystöitä, sisustusten ja tilojen suunnittelua, kalusteiden valmistusta ja verhoilua. Sisustusalalla käytetään myös ICT:n mahdollisuuksia hyödyksi, kuten erilaisia 3D-sovelluksia, joilla pyritään tehostamaan suunnittelua ja myyntiä. Tästä ehkä tyypillisin esimerkki on keittiön suunnittelu. Sovelluksilla tehdään myös tilasuunnittelua, sisustussuunnitelmia, visualisointeja ja digistailausta.

 

Digitalisaatio vaikuttaa osaamisvaatimuksiin myös perinteisillä toimialoilla

Digitaalisuus on haaste ja mahdollisuus, joka koskee kaikkia sektoreita ja organisaatioita. Se vaikuttaa kaikkeen, mutta vaikutukset ovat erilaisia eri toimialoilla. Myös perinteisillä aloilla toimivien osaamista tulee kehittää digiaikaan. Kaikissa työtehtävissä tulee osata hyödyntää esimerkiksi tieto- ja viestintätekniikkaa tiedonhaun ja suunnittelun välineenä. Monet työskentelevät tietokoneohjattavilla CNC-työstökoneilla ja robotitkin alkavat yleistyä. Muutos luo uusia työpaikkoja ja tehtäviä.

 

Suomen Yrittäjäopisto tarjoaa kädentaidoista kiinnostuneille käytännönläheistä  koulutusta. Puuala, sisustus, verhoilu sekä vaatetus avaavat sinulle mielenkiintoisen uran käsityöammatin parissa. Lisäksi järjestämme yrityksille rekrytointi- ja täsmäkoulutuksia, ota yhteyttä ja kysy lisää.

 


Hannu Lakso
kehittämispäällikkö
hannu.lakso(a)syo.fi

Osaamista kehittämällä muutos on mahdollisuus, joka voi tuoda lisää vastuuta ja entistä mielekkäämpää työtä.

 

Tuottavuus vaatii usein ulkopuolista näkökulmaa
Työelämä on muuttunut. Asiat ovat yksilöllistyneet, nopeutuneet ja virtaviivaistuneet. Yksi tärkeä viesti menneestä, ehkä yhteisöllisemmästä työkulttuurista tähän päivään, on hiljainen ...
Yhteiskunnallisen yrittäjyyden areena
Liiketoiminta on aina heijastanut yhteiskunnan tilaa ja vaikuttanut sen kehittymiseen. Yhteiskunnallisen yrittäjyyden vahva nousu on seurausta maailman tapahtumista. Pienestä liiketoiminnalla ”hyväntekeväisyyttä” harjoittavasta kulttuuri-ilmiöstä on lähtenyt liikkeelle globaalinen voima, jonka ...
Esimiestyo suurennuslasin alla
Esimiestyö suurennuslasin alla
Millaista on hyvä esimiestyö? Mitä alaiset odottavat esimieheltään? Entä miten saada omasta tiimistä enemmän irti ja miten ratkaista työyhteisössä mahdollisesti ...
Minustako yrittäjä?
Kyteekö mielessäsi haave yrittäjyydestä? Haave työskentelystä oman unelman eteen ja oman ajan herruudesta ovat useimpien yrittäjyyttä pohtivien mielessä. Kolikon toisella ...
Olipa kerran sukupolvenvaihdos
Olipa kerran sukupolvenvaihdos, jossa ei koskaan sanottu ääneen “Haluaisitko sinä alkaa yrityksemme jatkajaksi?” Osapuolista miehet kävivät erilaisilla viranomaistahoilla kysymässä neuvoja ...
Osaamisella menestykseen
Osaaminen keskiössä alkavalla vuosikymmenellä
Osaaminen on entistä keskeisempi yritysten menestystekijä. Samalla yrittäjyyden merkitys oman toimeentulon hankkimisessa sekä työllistäjänä kasvaa. Työelämän osaamisvajeisiin vastaamisessa ammatillinen koulutus ...