nuoli-alas-ylos-80-sininen

Etäopiskelua työn ohella

5 kesäkuun, 2020

Kokemuksiaan omasta opiskelusta taloushallinnon koulutuksissa kirjoittavat Anu Öhberg ja Roosa Nousiainen, jotka työskentelevät samassa tilitoimistossa Keravalla. Anu ja Roosa opiskelivat taloushallinnon osaajaksi oppisopimuksella. Työvuosia tilitoimistotehtävistä Anulla on seitsemän ja Roosalla kolme vuotta ja heille kuuluvat kaikki tilitoimiston työtehtävät.

Etäopiskelua työn ohella

Meillä oli kiinnostusta opiskeluun ja kysyimme mahdollisuutta opintoihin työnantajalta. Vastaus oli myönteinen ja kannustava. Tästä ajatuksestamme sekä työantajan myötämielisestä suhtautumisesta lähtikin usean työntekijän kiinnostus opiskella työn ohella. Saamme käyttää työaikaa opiskeluun, joka mahdollistaa opiskelun sujuvan etenemisen.

Suomen Yrittäjäopistosta löytyi oikea koulutus

Suomen Yrittäjäopisto löytyi, kun etsimme koulutuksia Google-haulla. Löysimme hakujen kautta myös positiivista palautetta kyseisestä koulutusta. Tällä oli vaikutusta koulun valintaan. Hakuprosessi oli helppo, nopea ja opettajilta sai hyvin opastusta oman opintopolun rakentamiseen.  Lähdimme suorittamaan koulutusta oppisopimuksella Keudan kautta.

Työpaikaltamme tällä hetkellä Suomen Yrittäjäopistossa opiskelee kahdeksan opiskelijaa. Määrä on noin puolet tilitoimiston työntekijöistä. Saamme tukea opiskeluun työnantajaltamme sekä muilta opiskelijoilta. Tämä auttaa etenemisessä ja ongelmatilanteissa koulutehtäviin liittyen.

Liiketoiminnan ammattitutkinto valmis

Olemme molemmat nyt suorittaneet liiketoiminnan ammattitutkinnon Yrittäjäopiston kautta.  Haluamme molemmat jatkaa opintoja liiketoiminnan erikoisammattitutkintoon ja Roosa onkin jo opinnot aloittanut.

Yllätyimme miten sujuvaa etäopiskelu on työn ohella. Aikatauluja pystyy joustamaan elämäntilanteen mukaan. Kurssit ovat selkeästi rakennettu ja niissä on otettu huomioon kaikentasoiset opiskelijat.

Olemme saaneet opiskelusta paljon hyödyllistä lisätietoa, jota voimme hyödyntää työssämme sekä voimme jakaa tietoa myös koko työyhteisölle. Suosittelemme koulutusta kaikille. Opintojen aloittamista ei tarvitse pelätä.

Haluamme toivottaa hyvää kesää kaikille!

Etäopiskelua työn ohella

Anu Öhberg
toimistopäällikkö/kirjanpitäjä
Roosa Nousiainen
pääkirjanpitäjä
Tilitoimisto MST-yhtiöt Oy

Yllätyimme miten sujuvaa etäopiskelu on työn ohella. Aikatauluja pystyy joustamaan elämäntilanteen mukaan. Kurssit ovat selkeästi rakennettu ja niissä on otettu huomioon kaikentasoiset opiskelijat.

MaatilaCoach toi avoimuutta yhteiseen tekemiseen!
Haastattelimme kevään aikana MaatilaCoach -palvelua käyttänyttä maatilayrittäjä-pariskuntaa. Kokemukset olivat hyvät, ja he lupasivat jakaa ajatuksensa myös muille! ”Kuulimme MaatilaCoach -palvelusta ...
Minna Rintamäen blogikirjoitus maatilayrittäjien koulutusmahdollisuuksista
Maailma muuttuu ja pärjätä pitää – Opiskelu kannattaa aina!
”Asioita tulee mietittyä vähän eri kantilta ja omia uskomuksia tulee kyseenalaistettua”, totesi eräs opiskelija palautteessaan. Näin se on tarkoituskin, haastamme ...
Etäopiskelua työn ohella
Etäopiskelua työn ohella
Kokemuksiaan omasta opiskelusta taloushallinnon koulutuksissa kirjoittavat Anu Öhberg ja Roosa Nousiainen, jotka työskentelevät samassa tilitoimistossa Keravalla. Anu ja Roosa opiskelivat ...
Onnea valmistuneille
Onnea valmistuneille!
Olemme tottuneet siihen, että keväinen lukukauden loppuminen tarkoittaa todistusten saamista ja valmistujaisjuhlien viettämistä. Nyt saamme seurata ilmoituksia virtuaalisista valmistumistilaisuuksista ja ...
Snowman-hanke auttaa yrityksiä uudistamaan toimintaansa. Syoblogi.
SNOwMan-hanke auttaa yrityksiä uudistamaan toimintaansa
Business Finlandin ja ELY-keskuksen koronatuetkin perustuvat suuressa määrin yrityksen kehittämiseen. Yrityksissä onkin viime aikoina kuumeisesti pohdittu, mitä voidaan kehittää mahdollisen ...
Kun kouluttaja ja maatilayrittäjä verkkoon menivät
Korona laittoi asioita uuteen järjestykseen myös maatilayrittäjien valmennusten suhteen. SYOagrin valmennusryhmät olivat maaliskuussa haasteen edessä, kun kaikki kokoontumiset kevään ajalta peruuntuivat. Kouluttajilla oli sovittuna myös Neuvo2020 -käyntejä asiakkaille, joiden ...