Unelmien työ ja verkostoja tulevaisuutta varten
Seinäjoelta kotoisin oleva Roosa Kolkka työskentelee tällä hetkellä unelmatyössään kansainvälisen yrityksen apulaismyymäläpäällikkönä.
Kaupan alalla hän toimii sen vuoksi, koska on ihmisenä kunnianhimoinen ja tuloshakuinen, mikä sopii hyvin myyntityötä tekevälle. Kolkka kertoo nauttivansa lähellä asiakasta työskentelemisestä ja siitä, että voi vaikuttaa oman työnsä tulokseen.
”Olen saanut koulutuksesta lisää itseluottamusta ja löytänyt omat todelliset vahvuuteni työelämässä.”

Inspiraatiota ja itseluottamusta
Kolkka osallistui Suomen Yrittäjäopiston Korkeasti koulutettujen osaamissalkku -koulutukseen. Koulutuksesta Kolkka sai paljon inspiraatiota huippukouluttajan ja muiden osallistujien kautta ja erityisesti tulevaisuuden kannalta arvokkaita verkostoja.
Koulutuksessa Kolkka kertoo yllättyneensä positiivisesti siitä, kuinka paljon sai hyödyllistä tietoa työnhakuun ja esimerkiksi cv:n ja työhakemuksen kirjoittamiseen. Verkostojen kasvattamisesta on ollut todella paljon hyötyä.
”Suosittelen Korkeasti koulutettujen osaamissalkkua kenelle tahansa, joka haluaa löytää unelmien työn ja on valmis tekemään töitä unelmansa eteen.”
Roosa Kolkka
Katso Roosan tarina videolta.
Huomaathan, että videossa ei ole tekstitystä.