Pirita Karjala.

Pirita Karjala – lähiesimiestyön ammattitutkinto

Vahvistusta esimiestehtäviin esimieskoulutuksen kautta

Marraskuussa 2020 oli historiallinen päivä, kun ensimmäinen täysin verkossa esimiestyötä opiskellut suoritti lähiesimiestyön ammattitutkinnon. Hän on Seinäjoen ja Ilmajoen työllisyyden kuntakokeilussa palveluesimiehenä työskentelevä Pirita Karjala.

Karjala omaa pitkän työkokemuksen työllisyyttä edistävistä palveluista. Työhistoriaa on kertynyt sekä TE-toimiston palveluksessa että Seinäjoen kaupungin työllisyyspalveluiden työvalmennustehtävissä. Myös koulutustaustaa on mukavasti kertyneenä.

– Ennen lähiesimiestyön ammattitutkintoa olen opiskellut sosionomiksi (AMK), työvalmennuksen erikoisammattitutkintoon sekä STM:n työkykykoordinaattoriksi, Karjala kertoo.

Esimieskoulutukseen hän lähti mukaan työtehtävien vaihtuessa työvalmentajasta tiiminvetäjäksi.

– Minulle avautui mahdollisuus lähteä sijaistamaan esimiestäni ja halusin ottaa haasteen vastaan. Työskentelin 8 hengen tiimissä, joka koostui työvalmentajista sekä erilaisista projektityöntekijöistä.

Uudet vastuualueet kimmokkeena koulutukseen hakeutumiselle

Uusien tehtävien myötä työvalmentajan työnkuvaan tuli mukaan kokonaisen tiimin vetäminen ja tukeminen, toimintatapojen kehittäminen, yhteistyön vahvistaminen sekä kehittämismyönteisen kulttuurin ylläpitäminen. Suurimmaksi tehtäväksi Karjala sai kuntakokeilun valmistelutehtävät, joissa hän pääsi esimerkiksi laatimaan rekrytoitavien työntekijöiden tehtävänkuvia sekä suunnittelemaan roolituksia tulevassa kokonaisuudessa yhdessä työryhmän kanssa.

Karjala kaipasi esimiestyönsä vahvistukseksi teoriatietoa, mitä esimiestyö on ja mitä siinä tulee ottaa huomioon. Erittäin mielenkiintoiseksi hän koki muun muassa koulutuksen aikana tehdyn persoonallisuustestin ja sen analysoinnin.

– Heti uutta tehtävää aloittaessani sain ajatuksen, että haluan lähteä hankkimaan esimiestyölleni vahvistusta koulutuksen kautta

– Heti uutta tehtävää aloittaessani sain ajatuksen, että haluan lähteä hankkimaan esimiestyölleni vahvistusta koulutuksen kautta, mutta tahdon myös virallisen todistuksen esimiesosaamisestani jatkoa ajatellen. Sopiva koulutusmahdollisuus löytyikin Suomen Yrittäjäopiston valikoimasta.

– Sen jälkeen havainnoin omaa tiimiäni. Melko lailla samanhenkistä porukkaa meillä on tiimiin kertynyt, Karjala naurahtaa.

”Jäätävän hyvä flow!”

Koulutukseen liittyvät tehtävät Karjala sai sopeutettua sekä työ- että perhe-elämän lomaan todella hyvin. Koko esimieskoulutuksen suorittamiseen verkko-opintoina häneltä meni viisi kuukautta tutkinnon suorittamisen kera.

– Koulutuksen aikana minulla oli aivan jäätävän hyvä flow! Kävin ensin läpi teoriamateriaalit ja ryhdyin heti niiden jälkeen saman aiheen tehtävien tekoon, jolloin asia oli vielä tuoreena mielessä. Jo teoria-aineistoa läpikäydessä päässä virtasi ajatuksia, miten nämä asiat voisi meillä työpaikalla tehdä. Tämä takasi sen, että tehtävät tulivat kaiken ohessa hyvin ja melko helpostikin tehtyä, eivätkä ne rasittaneet liikaa.

Kaikkineen Karjala koki koulutuksen tukeneen hänen omaa esimiestyötään, mutta myös työyhteisö pääsi hyötymään koulutuksen sadosta.

– Tutkinnon suorittaminen näytöin oli oman työn dokumentointia, joka nivoutui niin hyvin kaikkeen. Tärkeitä asioita, kuten turvallisuusasiat uusissa tiloissa sekä tuoreiden työntekijöiden perehdytys laitettiin samalla kertaa kuntoon, Karjala kertoo.

Aiemmat opinnot ja erikoisammattitutkinnon suorittaminen auttoivat myös Karjalaa opintoajan lyhentämisessä. Henkilökohtaistamisen yhteydessä kun löydettiin paljon sellaista osaamista, jota voitiin tunnistaa ja tunnustaa lähiesimiestyön ammattitutkintoon.

Koulutuksesta energiaa!

Karjala rohkaisee myös muita koulutusta harkitsevia lähtemään rohkeasti mukaan.

– Kun koulutus on sellaista, joka tukee omaa työtä, niin se antaa enemmän kuin ottaa. Rohkeasti vain koulutukseen kiinni, kyllä siihen aina löytyy aikaa. Itsellänikin on pienet lapset, mutta niin vain koulutuksen suorittaminen sujui hyvin siinä sivussa, enkä kokenut uupuvani.

Parhaimmillaan vain sain lisää energiaa, kun pystyin hyvin yhteensovittamaan työn ja koulutuksen!

Lisäksi Karjala kehuu koulutuksen materiaaleja ja niitä tukevia oppimistehtäviä sekä oman ohjaajan toimintaa.

– Kun koulutus on sellaista, joka tukee omaa työtä, niin se antaa enemmän kuin ottaa.

– Ohjaaja tuki todella hyvin koko koulutuksen ajan. Palautetta sai myös antaa ja sen mukaisesti toimintaa tarvittaessa heti korjattiin, Karjala kertoo ja jatkaa.

– Ja plussaa tietenkin ammattitutkintostipendi, joka tuli myös nopeasti hakemisen jälkeen!

Eikä mennyt oppi ja virallinen todistus hukkaan Karjalalla. Sijaisuuden ja koulutuksen jälkeen hän tulinkin valituksi palveluesimiehen tehtäviin.

Lue lisää opinnoista:

Esimieskoulutus verkossa, lähiesimiestyön ammattitutkinto

Arkistot