SYOblogi, futuristi Elina Hiltunen.

Korona oli yllätys, vai oliko sittenkään?

Villi korttiko vai ennakoitava muutos?

Viime vuoden maaliskuussa koronavirus pääsi yllättämään suomalaiset. Edessä oli iso muutos: rajoitustoimet vaikuttivat monien yrittäjien elämään.

Jotkut yritykset, kuten ravintolayrittäjät kärsivät, toiset, kuten vaikka nettikaupat, kukoistivat. Asiantuntijatyö siirtyi monissa työpaikoissa etänä hoidettavaksi digitaalisissa välineillä.

Oliko koronavirus täysi yllätys, joita kaltaiseni tulevaisuuden tutkijat kutsuvat villeiksi korteiksi, siis nopeiksi, vaikeasti ennakoitavissa oleviksi ja suurivaikutteisiksi tapahtumiksi vai oliko se sittenkin odotettavissa oleva ennakoitava muutos?

Osaako futuristi ennustaa?

Kirjoitin kirjan Tulossa huomenna, miten megatrendit muuttavat tulevaisuuttamme, joka julkaistiin 2019 syksyllä. Tuolloin koronasta ei ollut tietoakaan. Silti kirjassani kirjoitin mahdollisista SARS-tyyppisistä pandemioista.

Näkikö siis tulevaisuuden tutkija koronan kristallipallostaan? Ei todellakaan. Pelko SARS-tyyppisten pandemioiden leviämisestä oli suoraan World Health Organizationin (WHO), maailman terveysjärjestön sivuilta. Futuristi ei siis osaa ennustaa, mutta osaa lukea erilaisia tutkimuksia ja viitata niihin.

Monta kertaa radikaalit muutokset, kuten nyt esimerkiksi koronapandemia, tulevat yllätyksinä organisaatioille. Näin ei välttämättä täytyisi olla. Yllätys on nimittäin yllätys vaan siinä tapauksessa, jos sitä ei osannut odottaa tai käyttää edes pientä hetkeä sen pohtimiseen etukäteen.

Näkikö siis tulevaisuuden tutkija koronan kristallipallostaan?
Ei todellakaan.

futuristi Elina Hiltunen

Jos organisaatiossa keskitytään vain päivittäisiin toimintoihin eikä käytetä aikaa erilaisten muutosten pohtimiseen, pienetkin yllätykset voivat vetää toiminnalta niin sanotusti maton alta. Organisaatioissa pitäisi siis uskaltaa reilusti käyttää osa työajasta siihen, että pohditaan erilaisia tulevaisuuksia – jotta yllätykset eivät pääse yllättämään.

Tulevaisuuskaava

Olen kehittänyt tulevaisuuskaavan, joka kuuluu seuraavasti:

tulevaisuuden ennakointi = faktat + mielikuvitus

Ensimmäinen asia, jota suosittelen ennakointitoiminnassa, on yleistiedon kartuttaminen. Jos yleistieto maailman tilasta on höttöistä, voi yllätyksiä sadella niskaan eri suunnilta. Itse luen paljon tietokirjoja, kuuntelen podcasteja ja katson dokumentteja eri suoratoistopalveluista. Tiedon päivittäminen ei ole tänä päivänä vaikeaa! 

Mielikuvitusta taas voi harjoittaa lukemalla fiktiota ja katsomalla vaikka elokuvia. 

Avoin, luova, informaationälkäinen ja kannustava organisaatioilmapiiri on hyvä tapa ennakoida yllätyksiä ja selvitä niistä.

futuristi Elina Hiltunen

SYOblogi, Elina Hiltunen.
Elina Hiltunen on yrittäjä, futuristi, tietokirjailija, joka on nimetty maailman 25 johtavan naisfuturistin joukkoon. Kuva: Petri Mast

Kuule lisää megatrendeistä

Mikäli haluat kuulla lisää Elinan ajatuksia siitä, mitä tulevaisuus megatrendeineen tuo mukanaan, osallistu 15.6. Syoajassa-verkkotapahtumaan teemalla ”Megatrendit ja trendit mahdollisuutena”.

Ilmoittaudu tapahtumaan viimeistään 11.6.2021.

Tapahtuma on osa FutureBisnes-hankkeen toteutusta, jota rahoittaa EU:n maaseuturahasto.

Logo, jossa teksti: Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto. Eurooppa investoi maaseutualueisiin.

Arkistot