Kohti huippulaatua on julkaisu, jossa ammatillisen koulutuksen laadunhallinnan toivottu suunta kohti vuotta 2030 ilmaistaan. Opetus- ja kulttuuriministeriön uudessa ammatillisen koulutuksen laatustrategiassa tavoitetila on asetettu korkealle. Uuden laatustrategian mukaan toiminnassa tulisi näkyä ennen kaikkea laadunhallinnan kokonaisvaltaisuus, asiakaslähtöisyys, jatkuva parantaminen, tietoon perustuva johtaminen sekä tavoitteiden ja tulosten yhteys toiminnan kehittämiseen. Me koulutuksen järjestäjinä pyrimme omassa laatutyössämme tekemään oman parhaamme laatustrategian toteuttamiseksi omassa toimintaympäristössämme ja omien asiakkaidemme hyödyksi.

Laatutyöllä on jo pitkät perinteet

Ammatillisen koulutuksen parissa tehdyllä laatutyöllä on jo pitkät perinteet ja monessa suhteessa olemme jopa edelläkävijöitä. Koulutuksen järjestäjät ovat organisoineet laadunhallintansa eri tavoin ja itselleen tarkoituksenmukaisimmalla tavalla. Tämä onkin järkevää; onhan monia tapoja tehdä asioita oikein ja laadukkaasti. Oman toiminnan arviointi on edelleen laadun kehittämisen kannalta keskiössä: itsearvioinnit, ulkoiset arvioinnit, vertaisarvioinnit, kansalliset laadunhallinnan arvioinnit ja tietoon sekä tuloksiin perustuva johtaminen luovat hyvät puitteet laadunvarmistukselle ja toiminnan jatkuvalle parantamiselle. Opiskelijoilta ja kumppanuusverkostolta saatu palaute sitten kertoo kuinka onnistuimme ja missä oikeasti mennään. Suomen Yrittäjäopiston laatujärjestelmä perustuu ISO9001-standardiin, joka luo hyvän lähtökohdan toiminnan jatkuvalle parantamiselle.

Laatu on jokaisen asia

Jo vakiintunutta toteamusta siteeratakseni, jokainen on oman työnsä laatupäällikkö. Laatua ei synny laatuosaston toimenpiteiden satunnaisena seurauksena, vaan jokaisen työntekijän arkisen työn ja toiminnan tuloksena. Toimivalla laadunhallinnalla pyritään kokonaisuutena varmistamaan, että puitteet ja menettelytavat edistävät laadukasta toimintaa. Jatkuvan parantamisen tueksi tarvitaan sekä koko organisaation kattavaa osaamista että hyvät yhteistyö- ja kumppanuusverkostot. Matkalla kohti huippulaatua tarvitaan meidän jokaisen panosta!

Satu Hautanen

Satu Hautanen
laatupäällikkö
satu.hautanen(a)syo.fi

Ammatillisen koulutuksen parissa tehdyllä laatutyöllä on jo pitkät perinteet ja monessa suhteessa olemme jopa edelläkävijöitä

Arkistot