Jyrsinkone. Kuvassa teksti englanniksi: Let's make the future together. Nortech Metal Oy.

Johtoryhmäkoulutus antaa avaimia johtamiseen

Hyvä johtaminen nostaa sekä ihmisten työtyytyväisyyttä että tuottavuutta.

Nortech Metal Oy järjesti yhdessä Suomen Yrittäjäopiston kanssa johtoryhmäkoulutuksen.

– Selvitimme siinä, miten voisimme purkaa turhia, päällekkäisiä rakenteita, kertoo yrittäjä Jari Viertola, JV Nortech Metal Oy:stä.

– Olen Nortech Metallin toimitusjohtaja, omistaja ja hallituksen puheenjohtaja, eli niin sanottu vanhempi sotaratsu. Kun organisaatio kasvaa, kaikkia asioita ei voi pitää enää omien korvien välissä.

Johtoryhmätyöskentelyllä yhteiseen suuntaan

Johtaminen on taitolaji. On osattava johtaa asioita ja erityisesti ihmisiä – itseään ja muita. Hyvällä johtamistyöskentelyllä varmistetaan, että yrityksessä jokainen on oikeassa paikassa. Se varmistaa, että kukin tekee oikealla asenteella töitä, ymmärtää omaan työhönsä liittyvän kokonaisuuden ja osaaminen on riittävää. Silloin tekeminen on tuottavaa.

– Johtoryhmä on yrityksen sydän, jonka toiminta vaikuttaa kaikkeen. Hyvä johtoryhmätyöskentely on tiimityötä, jossa vuorovaikutus on rakentavaa ja jäsenillä yhteinen suunta, sanoo Suomen Yrittäjäopiston asiakkuusjohtaja Sanna Möller-Aaltonen.

Koulutuksen taustalla on aina tarve ratkaista jokin asia

Yrityksen osaamistarpeiden ja strategisten tavoitteiden ymmärtäminen on välttämätöntä.

Onnistunut koulutusyhteistyö edellyttää vuoropuhelua yrittäjän kanssa ja ymmärrystä yrityksen toiminnasta. Se vaatii yrittäjämäistä asennetta eli aitoa tahtoa löytää oikea koulutusratkaisu yrityksen tarpeisiin.

– Kuulostelemme aktiivisesti signaaleja yrityskentältä. Näin ymmärrämme, mitkä ovat ne haasteet, joihin yritykset törmäävät ja mikä auttaisi johtajia toimimaan paremmin arjessa, Sanna Möller-Aaltonen painottaa.

– Uskon, että vastuun jakaminen samalla sitouttaa ihmisiä. Osa ihmisistä on ollut meillä jo yrityksen alusta saakka. Myös jälkikasvu on töissä tuotannossa ja otin heidätkin mukaan johtoryhmätyöskentelyyn. Koulutus tuo ymmärrystä siitä, miksi joitain asioita on tehtävä, vaikka se ei hallin puolella aina tuntuisikaan järkevältä, Jari Viertola summaa.

” Hyvällä johtamistyöskentelyllä varmistetaan, että tekeminen on tuottavaa. Koulutus tuo ymmärrystä siitä, miksi joitain asioita on tehtävä, vaikka se ei hallin puolella aina tuntuisikaan järkevältä.”

Jari Viertola
toimitusjohtaja, yrittäjä, hallituksen puheenjohtaja, NORTECH METAL OY

Nortech Metal Oy.

Juttu on julkaistu ensimmäisen kerran Helsingin Sanomien liitteessä 2.6.2021.


Kehittämisapua yrityksellesi?

Haluatko kehittää yritystäsi? Ota yhteyttä meihin, meiltä löydät yksilölliset ratkaisut yrityksen erilaisiin kehittämistarpeisiin.

Tutustu yrityksen kehittämispalveluihimme.

Arkistot