Lea Puotinen kirjoittaa SYOblogissa arjen digitaidoista

Arjen digitaidot perustana ammatilliselle kasvulle

Vuosituhannen vaihteessa mökkimatkani saattoi hyvinkin keskeytyä äkillisen töihin liittyneen tehtävän vaatiman toimenpiteen vuoksi. Ongelmaa oli ryhdyttävä ratkaisemaan useimmiten heti, mikä edellytti fyysistä siirtymistä työpaikalle. Satoi tai paistoi, oli saunan lämmittäminen kesken tai grillaamista vasta suunniteltiin. Jätettävä oli hauskanpito ja siirryttävä työpaikalle jopa kymmenien kilometrien päähän toiselle paikkakunnalle.

Opiskelu onnistui jo tuolloin melko hyvin työn ohessa. Tehtäviä pystyi ratkomaan töissä ja kotona, mutta myös lomaillessa. Oli vain etsittävä lähin posti, johon toimittaa kirjekuoressa oppimistehtävät sovittuja määräaikoja noudattaen. Teoriaopinnot oli sidottu aikaan ja paikkaan, ja ne vaativat tuolloin enimmäkseen säännönmukaista läsnäoloa ja käyntejä oppilaitoksessa.

Vapaus valita

Tänään minua ei työssäni rajoita paikka tai välineet. Voin tehdä töitäni lähes kaikkialla. Työnantajani kannustava asenne, hyvät tietoliikenneyhteydet ja välineet sekä laadukas tietoturva ja tietohallinnon tekninen tuki mahdollistavat tämän minulle.

Opintojakin voin halutessani suorittaa hakeutumisesta todistukseen täysin omaan tahtiin yksilöllisesti, ajasta ja paikasta riippumatta, vaikka laiturin nokalla istuskellessa. Tarjolla on niin ryhmä- kuin yksilöohjausta etävälinein ja lukuisat nonstop-kurssit.

”Tänään minua ei työssäni rajoita paikka tai välineet. Voin tehdä töitäni lähes kaikkialla.”

Tutkinnon suorittamisen edellyttämät näytöt voin suorittaa etäyhteyksin ja kaikki tarvittavat dokumentit löytyvät sähköisistä ympäristöistä.

Työssäoppiminenkin on jo mahdollista toteuttaa etänä. Palautteen antaminen käy nykyisin kätevimmin linkin kautta esimerkiksi Webropolilla. Tunnistautuminen ja tarvittaessa allekirjoituksetkin luonnistuvat hetkessä – sähköisesti nekin.

Voin jopa ostaa haluamani kurssin tai kurssipaketin kätevästi suoraan koulutusten verkkokaupasta. Maksun suoritettuani saan tunnukset saman tien ja voin heti ryhtyä opiskelemaan aihetta.

”Voin jopa ostaa haluamani kurssin tai kurssipaketin kätevästi suoraan koulutusten verkkokaupasta. Maksun suoritettuani saan tunnukset saman tien ja voin heti ryhtyä opiskelemaan aihetta.”

Perusta uudistumiselle

Niin töiden tekeminen kuin opiskelu onnistuu tänä päivänä erinomaisesti verkossa, kunhan vain arjen digitaidot ovat hallussa ja uteliaisuutta ja intoa uuden oppimiseen riittää. Digitalisaatiossa ei ole kyse vain uusista teknologioista tai ohjelmistohankinnoista. Digitalisaaton tehokkaaseen hyödyntämiseen liittyy aina isosti myös poisoppimista vanhoista totutuista toimintatavoista.

Tarvitaan aitoa halua ja uskallusta uuden oppimiseen ja opitun monipuoliseen hyödyntämiseen käytännön eri tilanteissa. Hyvä arjen digiosaaminen ei ole rakettitiedettä. Se luo erinomaisen perustan työelämässä toimimiselle ja oman osaamisen laajemmallekin uudistamiselle.

”Hyvä arjen digiosaaminen ei ole rakettitiedettä.”

Mitä paremmat digitaidot meillä työelämässä itse kullakin on ja miten hyvin onnistumme näitä taitojamme käytännössä hyödyntämään opiskelussa ja työssä, sitä uudistumiskykyisempiä työyhteisömmekin ovat tulevaisuudessa.

Milloin ja missä vain

Opiskelu verkko-oppimisympäristössä tarjoaa monelle meistä erinomaisen lähtökohdan vahvistaa perustason digiosaamista, varmistaa ammatillisen osaamisen ajantasaisuuden ja siten helpottaa työelämässä tarvittavien uusien ohjelmistojen käyttöönottoa sekä uusien toimintatapojen omaksumista.

Ja mikä merkittävintä: kaiken tämän voi tehdä aivan omaan tahtiin itselle mieluisassa ympäristössä – vaikka sitten mökillä!


Lea Puotinen
vararehtori
lea.puotinen(a)syo.fi

Lea Puotinen.

Lue lisää

Arkistot