Skip navigation links
Etusivu
Projekti
Yhteistyö ja kumppanit
 
Projektin kuvaus 

Suomen Yrittäjäopisto on viimeisen 15 vuoden aikana toiminut aktiivisesti venäläisten yritysten kanssa. Erityisesti hanketoiminta on ollut vilkasta, esimerkkinä EU:n toistaiseksi suurin Tacis-projekti "Managers' Training Programme" (MTP) toteutettiin vuosina 1999 - 2003.

Venäläisiä yrityksiä ja vanhoja yhteistyökumppaneita lähestyttiin sähköpostitse ja pyydettiin täyttämään lomake yhteistyömahdollisuuksista. Myös eri alueiden kauppakamareita lähestyttiin asialla. Lomakkeita lähetettiin yhteensä 66:lle taholle, joista 9 vastasi.

MTP-projekti loppui vuonna 2003 ja suurin osa vanhoista kontakteista oli vanhentuneita. Myös itse MTP-konttori oli Venäjältä lopetettu. Yhteyksiä hankittiin muun muassa muiden Yrittäjäopiston Venäjä-projektien kautta. Yrityskontakteja täytyy ylläpitää, varsinkin sellaisissa tilanteissa, joissa on suuri mahdollisuus yhteystietojen muuttumiseen.